Hoitoihin valmistautuminen ja kotihoito-ohjeet

Suosittelemme tutustumaan hoitoon valmistautumisohjeisiin huolella, jo hyvissä ajoin ennen hoitoon saapumista. Hoitoon valmistautuminen edesauttaa hoidon onnistumista ja toivottua lopputulosta.

Tutustuthan ohjeisiin huolella, jo hyvissä ajoin ennen varattua aikaasi

Yleiset ohjeet | Kasvot, ripset ja kulmat | Hiukset ja kynnet | Vartalohoidot ja muut

Osa hoidoista vaatii etukäteen valmistautumista, jotta hoidon tulos olisi paras mahdollinen. Huomioithan myös kotihoito-ohjeet, jotka olemme keränneet tänne juuri sinua varten.

Hinnoittelumme perustuu paitsi suoritettavaan palveluun, myös siihen varattuun aikaan, siihen varattuun huoneeseen, sekä siihen varattuun ammattilaiseen.

Ajanvaraus esim. 60 min tarkoittaa koko käyntiin varattua aikaa. Tekijällä on tällöin enintään tämän verran aikaa käytettävissään koko työsuoritteen tekemiseen.

Asiakkaalle varattu esim. 60 min aika sisältää hoitolaan saapumisen, riisumisen, pukemisen, kassatoiminnot ja mahdollisen uuden ajan varaamisen. Huomioithan siis, että varattu hoitoaika sisältää aina kaikki em. toiminnot. ”Hieronta 60 min”-hoidossa itse hierontaan käytetty aika ei siis koskaan ole täysi 60 minuuttia.

Kosmetologi hoitaa vain tervettä ihoa, lääkäri hoitaa sairasta ihoa. Tämä on poikkeuksetta ollut kosmetologikoulujen ensimmäisiä oppeja kautta aikojen. Kosmetologi voi puhdistaa, hoitaa ja kosteuttaa ihoa, mutta sairasta ihoa kosmetologi ei voi parantaa.

Kosmetologi ei ole lääkäri
Akneihoa tai muuten epäpuhdasta ihoa voidaan kosmetologisilla hoidoilla puhdistaa ja kosteuttaa ja pyrkiä hoitamaan ihoa muuten parempaan kuntoon. Sen sijaan aknea, rosaceaa tai muuta ihosairautta ei voida kauneushoitolassa parantaa, eli sairautta ei saada ihosta kosmeettisilla hoidoilla pois. Kosmetologi ei parana sairauksia, vaan siihen tarvitaan aina lääkärin vastaanotto. Iho-ongelmat ovat usein niin kinkkisiä, että ihotautilääkäreilläkin on vaikeuksia tehdä varmoja diagnooseja ja löytää oikeita lääkkeitä epäselviin iho-ongelmiin. Siksi ei ole perusteltua odottaa kosmetologin parantavan jotakin sellaista, mihin lääketiedekään ei pysty tarjoamaan varmaa vastausta.

Kosmetologi ei ole taikuri
Kosmetologisissa hoidoissa on aina tarpeen pitää realismi mukana hoitotuloksia odottaessa. Pahoin halkeilleet, kuivat ja känsäiset jalat, tai vaikka hyperpigmentoituneet maksaläiskäiset kasvot, vaativat aina useita hoitokertoja ja säännöllistä kotihoitoa ja silloinkin parhaimmillaan voimme luvata vain vaikuttaa suotuisasti ihon kuntoon. On perusteetonta ja epärealistista odottaa kosmetologilta taikatemppua, jolla iho saadaan yhdellä hoidolla rypyttömäksi, sileäksi, epäpuhtauksista vapaaksi tai muuten virheettömäksi. Liian suurilla odotuksilla varustettuna jää hoidoista varmasti pettynyt tunnelma ja paha maku suuhun.

Ihonhoito on maraton, ei pikajuoksu
Ihonhoito vaatii pitkäjänteistä päivittäistä säännöllistä toimintaa ja sitoutumista kotihoitoon oikeanlaisilla tuotteilla. Hampaatkin täytyy harjata päivittäin ja mielellään kahdesti päivässä. Eivät hampaatkaan pysy kunnossa, jos ainoa niihin kohdistuva hoitotoimenpide on hammaslääkäri kerran vuodessa.

Kaikki Kauneuskeskus Fenixissä tehtävät hius- ja kauneudenhoitoalantyöt tehdään asiakkaan itse tilaamana, asiakkaan luvalla ja asiakkaan omalla vastuulla.

Käytämme turvallisia ammattituotteita
Koulutettuina hius- ja kauneusalan ammattilaisina teemme kaikki työt mahdollisimman turvallisilla ammattituotteilla, luottaen asiakkaan antamaan informaatioon koskien allergioita, herkistymisiä tai muita aiemmin aiheutuneita reaktioita muista käytetyistä tuotteista, aineista tai tehdyistä hoidoista.

Kaikki kosmetiikka on kemikaaleja
Kaikki käyttämämme tuotteet ovat kosmetiikkaa eli kemikaaleja ja kaikki ihokosketuksissa olevat kemikaalit voivat aiheuttaa ihmiselle herkkyys- tai allergisen reaktion. Kaikki kemikaalit ovat vieraita aineita ihmiskeholle ja kukin keho reagoi niihin eri tavalla. Allergisen reaktion sattuessa on oireista riippuen hakeuduttava lääkärin hoitoon tai lievemmissä tapauksissa vähintään konsultoitava apteekin henkilökuntaa allergialääkityksen osalta.

Kaikelle voi allergisoitua
Ihminen voi olla allerginen kaikelle. Allergisoivia tai herkistäviä kemikaaleja voivat olla mm. iholle tarkoitettu kosmetiikka (pesuaineet, voiteet, seerumit), pyykinpesuaineet, hiuksille tarkoitettu kosmetiikka (pesu-, hoito- ja muotoilutuotteet), suuhygienia-aineet, meikit, hajuvedet jne. Jos on herkistynyt yhdelle aineelle – on herkistynyt tuhannelle muullekin. Allergisoiva aine on aina jokin tuotteen sisältämä raaka-aine, ei itse tuote. Näin ollen allergisen reaktion aiheuttavat kaikki sellaiset tuotteet, jotka sisältävät kyseistä allergisoivaa raaka-ainetta.

Allergia ei näy etukäteen
Allergiat ja herkkyydet eivät näy päällepäin, eikä allergisia reaktioita ei voi ennustaa. Jos allerginen reaktio tulee, se ei ole tekijän tai tehdyn työn vika. Allergian aiheuttaja on jonkin työssä käytetyn tuotteen sisältämä jokin raaka-aine, joka ei juuri asiakkaan iholle sovi. Tätä ei voi etukäteen tietää, eikä ennustaa ja siten sitä ei voi myöskään estää tapahtumasta. Allergia on elimistön epätarkoituksenmukainen immunologinen- eli torjuntareaktio ympäristön aineita vastaan. Hius- ja kauneudenhoitoalan ammattilainen ei voi olla vastuussa tästä.

Kaikessa on allergisoitumisen riski
Kaikissa kemikaaleissa on allergisen reaktion riski ja asiakkaana otat tietoisesti tämän riskin. Edellä mainituista syistä allerginen reaktio ei ole reklamaatioon tai kaupanpurkuun oikeuttava tekijä.

Seuraaviin hoitoihin on alaikärajana 16 vuotta:

  • hiusten värjäys
  • ripsien ja kulmien kestovärjäys
  • ripsien kestotaivutus
  • kulmien laminointi
  • geelilakkaus
  • rakennekynnet

Seuraaviin hoitoihin on alaikärajana 18 vuotta:

  • alle 18-vuotiaiden korvien rei’itys tehdään vain huoltajan läsnäollessa, ei koskaan lupalapulla tai puhelinsoitolla

Palvelukohtaiset ohjeet

Huolellinen kotihoito on kaikessa kauneudenhoidossa tärkeää ja kotihoito-ohjeita kannattaakin aina noudattaa hoitotuloksen vaikutusten jatkumiseksi vielä hoitolakäynnin jälkeenkin.

Kasvot, ripset ja kulmat

Alta löydät kasvohoitoihin sekä ripsiin ja kulmiin liittyvät valmistautumis- ja kotihoito-ohjeet

Kasvohoidoissa on hyvä muistaa, että juonteet, rypyt, epäpuhtaudet, arvet, maksaläiskät ja muut ihon virheet ja epätasaisuudet eivät ole tulleet sinne yhdessä yössä. Tästä syystä niiden hävittäminen sieltä ei myöskään onnistu käden käänteessä, jos koskaan.

Valmistautuminen kasvohoitoon

  • Jos mahdollista, tule kasvohoitoon meikittä. Jos tulet meikissä, ei sekään haittaa. Tällöin osa kasvohoidon ajasta vain kuluu meikin poistamiseen, ei sen kummempaa.
  • Kasvohoidoissa on hyvä tietää, että parta saattaa muodustua kasvohoidon suorittamisen esteeksi erityisesti laitehoidoissa, kuten HydraFacial, timanttimikrohionta ja ultraäänipuhdistus. Parta voi estää hoitavien laitteiden tai aineiden kosketuksen ihoon ja tällöin kasvohoidosta ei ole iholle juurikaan hyötyä. Kasvohoidot voidaan suorittaa täydellisesti vain parrattomille ihoalueille.

Kasvohoidon valitseminen

  • Perinteiset kasvohoitomme sopivat kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta, sillä kaikki kasvohoitomme räätälöidään aina ihon tarpeiden mukaisesti. Sinun ei siis tarvitse etukäteen tietää, minkä kasvohoidon valitset. Suosittelemme sinua rohkeasti varaamaan ajan kasvohoitoon, aluksi vaikka meidän ”täydelliseen kasvohoitoomme”. Hoitavan kosmetologin kanssa voitte sitten heti hoitoaikasi alkajaisiksi valita sinulle parhaiten sopivan kasvohoidon sen perusteella, miltä ihosi juuri nyt näyttää ja mitä kosmetologisi siihen suosittelee.
  • Kerrothan heti hoitosi alussa hoitavalle kosmetologillesi, mikäli sinulla on jokin erityinen huoli tai murhe ihossasi tai jokin erityinen asia, johon toivot hoidossa erityisesti keskityttävän. Tarkoituksenamme on aina tarjota mahdollisimman tarkasti toiveitasi kunnioittava hoitokokemus.

Kasvohoitojen esteet

  • Rikkinäinen iho
  • Aktiiviset infektiot iholla
  • Tuoteaineallergiat
  • Isotretinoiini-kuurin jälkeen on ihon hyvä antaa vahvistua ja palautua ainakin 6 kk.
  • Laitehoidot ja kemialliset kuorinnat raskauden ja imetyksen aikana (timanttimikrohionta sopii)
  • Botuliini- tai täyteaineinjektioiden jälkeen tulee odottaa kaksi viikkoa ennen kasvohoitoa

Kasvohoitojen kotihoito-ohjeet

  • Jatkathan kasvohoitosi positiivisia vaikutuksia ihoosi kotona mahdollisimman pitkään laadukkailla kosmetologisi suosittelemilla kotihoitotuotteilla.
  • Kasvohoito on turvallista ottaa vaikkapa kerran kuukaudessa, mutta suosittelemme käymään kasvohoidossa vähintään neljästi vuodessa, aina vuodenaikojen vaihtumisen mukaan.
  • Suojaathan ihosi auringolta päivittäin ympäri vuoden, myös talvikuukausina.

Juonteet, rypyt, aurinko ja SPF

  • Juonteet ja rypyt kuuluvat ikääntymiseen. Niiden syntyä voidaan pyrkiä hillitsemään, mutta niiden syntyä ei pystytä estämään.
  • Ikääntymisen merkkien syntymisessä tärkeintä on merkkien synnyn ennaltaehkäiseminen ja tähän auttaa säännöllinen ihonhoito hyvillä ihonhoitotuotteilla. Jos olet tehnyt valinnan nauttia auringonsäteistä kasvoillasi aina ilman asianmukaisia suojakertoimia, on ihosi valovanheneminen varmaa ja nopeaa.
  • Aurinko aiheuttaa myös helposti erilaisia pigmenttihäiriöitä, kuten hyperpigmentaatiota, joka kansanomaisemmin tunnetaan nimellä maksaläiskä. Näitä tapahtumia ei kosmetologi enää pysty korjaamaan. Aurinko on ihon vanhentaja numero yksi, eikä auringon vaikutus ihoon ole kasvohoidolla enää kumottavissa.

Ihon tehtävät

  • Tali suojaa ihoa, joka taas puolestaan suojaa koko elimistöä. Tali- ja hikirauhaset myös poistavat ihosta kuona-aineita. Mikään kasvohoito tai ihonpuhdistus ei poista kaikkea talia ja kaikkia mustapäitä ihosta.
  • Ihon tehtävä on erittää talia, joka voitelee ihon notkeaksi ja pitää sen vettähylkivänä. Iho erittää talia jatkuvasti ja vaikka ihoa kuinka hoitaa ja puhdistaa, on ihohuokosissa aina enemmän tai vähemmän talia.
  • Ihohuokosia on kasvoilla satojatuhansia. Niitä ei yhden kasvohoidon aikana ole mahdollista 100% tyhjentää. Kasvohoidon jälkeen ei siis kannata mitata hoidon onnistumista sillä, näkyykö suurentavasta peilistä vielä ihossa talia tai mustapäitä. Vastaus on aina: kyllä näkyy.

Kasvohoitojen takuuehdot

  • Kasvohoito ei ole taikatemppu, joka häivyttää eletyn elämän jäljet ihosta tai lakkauttaa ihon normaalit toiminnot ihonpuhdistuksen nimissä. Edellä mainituista syistä juonteet tai mustapäät ihossa vielä kasvohoidon jälkeenkin eivät ole reklamaatioon tai kaupanpurkuun oikeuttava tekijä.
  • Kasvohoitojen reklamaatiot käsittelemme aina tapauskohtaisesti ja välittömästi. Olethan tällöin viipymättä yhteydessä meihin.

Kemialliseen kuorintaan valmistautuminen

  • Kemialliseen kuorintaan ei voida samalla hoitokerralla yhdistää joitakin kasvojen ihon muita hoitoja, kuten kasvojen sokerointia tai kasvohierontaa.
  • Suosittelemme olemaan käyttämättä A-vitamiinia sisältäviä ihonhoitotuotteita sekä itseruskettavia tuotteita kasvojen iholla viikkoa ennen ja jälkeen happohoidon.
  • Botuliini- tai täyteaineinjektioiden jälkeen tulee odottaa kaksi viikkoa ennen kasvohoitoa
  • Happohoidot saattavat aktivoida huuliherpeksen. Estolääkitys vain lääkärin ohjeen mukaan.
  • Vältä auringonottoa 72 h ennen happohoitoa.
  • Kemiallinen kuorinta saattaa aiheuttaa iholle punoitusta, hilseilyä, kuoriutumista, joten ethän ota happohoitoa liian lähellä tärkeää tilaisuutta tai juhlia.

Kemiallisen kuorinnan jälkeen

  • Hoito saattaa aiheuttaa ihon pintakerroksen (näkyvää tai näkymätöntä) kuoriutumista.
  • Omat ihonhoitotoimesi hoidon jälkeen vaikuttavat lopputulokseen.
  • On tärkeää, että käytät nimenomaan kosmetologin sinulle suosittelemia tuotteita.
  • Emme voi taata hoidon tuloksia emmekä antaa tarkkoja arvioita ihon kuoriutumisajoista tai epämukavuuden tunteesta.
  • Hoidon aikana saatat tuntea ihollasi väliaikaisesti kihelmöintiä tai kuumotusta. Tämä menee ohi muutamassa minuutissa.
  • Seuraavien muutaman tunnin aikana ihosi voi alkaa tuntua hieman kiristävältä; tämä tunne voi kestää useita päiviä.
  • Useimmilla asiakkailla ihon hilseily alkaa 48 tunnin kuluessa.
  • On mahdotonta määrittää etukäteen, miten paljon iho kuoriutuu.
  • Kuoriutumisprosessi kestää yleensä 5–7 päivää.
  • Kasvohoidoissa on hyvä tietää, että parta saattaa muodustua kasvohoidon suorittamisen esteeksi  sillä parta voi estää hoitavien aineiden kosketuksen ihoon ja tällöin kasvohoidosta ei ole iholle juurikaan hyötyä. Kasvohoidot voidaan suorittaa täydellisesti vain parrattomille ihoalueille.
  • Riippuen tehdystä kuorintahoidosta ja ihosi laadusta seuraavat reaktiot ovat mahdollisia:
    • Ihon pitkittynyt punoitus, ärsytys ja hilseily
    • Kuivuus ja herkkyys
    • Voimakkaat allergiset reaktiot joissain harvoissa tapauksissa.

Esteet kemialliselle kuorintahoidolle

  • Ikäraja kemiallisille kuorintahoidoille on 16 vuotta
  • Aurinkoaltistus, auringossa palanut iho
  • Raskaus ja imetys
  • Herpes
  • A-vitamiinin käyttö ihonhoidossa
  • Auringonvalolle herkistävät lääkkeet
  • Tuoteaineallergiat hoidoissa käytettäville tuotteille
  • Ihovauriot
  • Rosacea
  • Syöpä
  • Voimakkaan couperoottinen iho
  • Aktiiviset infektiot ihossa

Kemiallisen kuorinnan jälkeen normaaleja ihoreaktioita ovat:

  • Iho saattaa olla kosketusarka
  • Iho saattaa punoittaa
  • Iho saattaa mennä ruskeaksi
  • Iho saattaa kirvellä/nipistellä/kihelmöidä/kutista
  • Iho saattaa hilseillä voimakkaastikin
  • Iho saattaa olla turvoksissa
  • Jopa vesi saattaa kirvellä iholla
  • Hoitotuotteet saattavat kirvellä iholla

Kemiallisen kuorinnan kotihoito-ohjeet

  • Hoida ihoa vain siihen tarkoitetuilla ihonhoitotuotteilla kotona
  • Suojaudu auringolta (4-8 vkoa, SPF 50+)
  • Älä käy solariumissa (4-8 vkon aikana)
  • Älä käy saunassa, höyrysaunassa tai uimahallissa 24h kuorintahoidon jälkeen
  • Älä poista iholta hilseilyä mekaanisesti (kuorimalla, repimällä), vaan anna ihon kuoriutua luonnollisesti omassa tahdissaan
  • Älä käytä aktiivisia kosmeettisia aineita
  • Älä harrasta intensiivistä urheilua 24h kuorintahoidon jälkeen – kuivan ihon alle voi muutoin syntyä mikroskooppisia vesirakkuloita
  • Älä poistata karvoja hoidetulta alueelta 10 vrk kuorintahoidon jälkeen
  • Älä teetä mitään kosmetologisia hoitoja 14 vrk kuorintahoidon jälkeen
  • Älä teetä laserhoitoja iholle 12 viikon aikana kuorintahoidon jälkeen
  • Vältä itseruskettavia tuotteita vähintään 7 vrk kuorintahoidon jälkeen
  • Vältä meikkiä vähintään 12 h kuorintahoidon jälkeen

HydraFacial-hoitoon valmistautuminen

  • Jos mahdollista, tule HydraFacial-kasvohoitoon meikittä. Jos tulet meikissä, ei sekään haittaa. Tällöin osa kasvohoidon ajasta vain kuluu meikin poistamiseen, ei sen kummempaa.
  • Kasvohoidoissa on hyvä tietää, että parta saattaa muodustua kasvohoidon suorittamisen esteeksi erityisesti laitehoidoissa, kuten HydraFacial, timanttimikrohionta ja ultraäänipuhdistus. Parta voi estää hoitavien laitteiden kosketuksen ihoon ja tällöin kasvohoidosta ei ole iholle juurikaan hyötyä. Kasvohoidot voidaan suorittaa täydellisesti vain parrattomille ihoalueille.

HydraFacial-hoidon jälkeen

  • Epäpuhtauksien lisääntyminen hetkellisesti hoidon jälkeen on normaalia. Iho jatkaa puhdistumistaan vielä siihen tehdyn käsittelyn jälkeenkin, joten on mahdollista, että iho reagoi puhdistautumalla voimakkaasti ja työntämällä epäpuhtauksia ulos vielä muutamia päiviä hoidosta.
  • Vaikka HydraFacial ei ole varsinaisesti kemiallinen kuorinta, käytetään HydraFacial -hoidossa kemiallisia kuorinta-aineita, AHA- ja BHA-happoja.
  • Yleensä iho ei reagoi HydraFacialin happomääriin, mutta on mahdollista, että hyvin herkkä iho saattaa äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa olla kosketusarka, saattaa punoittaa, saattaa mennä pinnalta rusehtavaksi, saattaa kirvellä/nipistellä/kihelmöidä/kutista, saattaa hilseillä voimakkaastikin, saattaa olla turvoksissa ja hoitotuotteet saattavat kirvellä iholla. Nämä oireet ovat kuitenkin ohimeneviä, eikä niistä tarvitse huolestua. Huolellinen ihon kosteuttaminen vie oireet muutamissa päivissä pois.

Esteet HydraFacial -hoidolle

  • Tuoteaineallergiat
  • Raskaus ja imetys
  • Isotretioniinikuurin viimeisen 6 kk aikana
  • Antibioottikuuri ihoon
  • Vaikea akne tai rosacea
  • Aktiivinen herpes
  • Botuliini- tai täyteaineinjektio viimeisen kahden viikon aikana
  • HydraFacial Signature voidaan tehdä kaikenikäisille, muut HydraFacial-hoidot vain 16 vuotta täyttäneille (happokuorinta)

Esteet LED-valohoidolle

  • Valolle herkistävät lääkkeet, kuten isotretioniini, atsatiopriini, metotreksaatti, doksisykliini, amiodaroni. Mikäli käytät jotakin näistä lääkkeistä, varmistathan oikean varoajan hyvissä ajoin ennen hoitoajan varaamista lääkäriltäsi.
  • Fotoallergiset reaktiot ja ihottumat, albinismi, porfyria
  • Autoimmuunisairaudet (lupus = punahukkatauti)
  • Epilepsia
  • Jotkut luontaistuotteet esim. mäkikuisma
  • Raskaus ja imetys

HydraFacialin kotihoito-ohjeet

  • Koska HydraFacial -hoidossa käytetään myös hedelmähappoja, tulee hoidon jälkeen välttää suoraa auringonvaloa ja käyttää aurinkosuojakerrointa, vähintään SPF30, mieluiten SPF50 ainakin kahden viikon ajan hoidon jälkeen.
  • Vältä voimakasta hikoilua, kuten hikijumppaa ja saunomista, sekä ulkoilua kovalla pakkassäällä hoitopäivänä.
  • Vältä voimakkaita hoitoja ja tuotteita, kuten happohoitoja, A-vitamiinia, karvojen poistoa hoidettavalta alueelta tulee välttää kahden viikon ajan hoidon jälkeen.
  • Vältä käyttämästä voimakkaasti ihoa aktivoivaa tai elvyttävää kosmetiikkaa kahden viikon ajan hoidon jälkeen.
  • Paras tulos saavutetaan käymällä säännöllisesti HydraFacial-hoidoissa ja käyttämällä aktiivisesti ihotyypille sopivia kasvojen kotihoitotuotteita.
  • Olethan välittömästi yhteydessä meihin mikäli koet ihon reagoivan millään tavalla epätavallisesti hoidon jälkeen.


Valmistautuminen mikroneulaukseen

  • Mikäli mikroneulaushoito mietityttää, ole mieluusti yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostitse ennen ajan varaamista.
  • Jos käytät lääkkeitä, sinulle on tehty jokin esteettinen tai kauneuskirurginen toimenpide tai sinulla on diabetes, varmistathan lääkäriltäsi mikroneulauksen sopivuudesta sinulle.
  • Mikäli ihosi on erittäin herkkä tai poikkeuksellisen herkästi ärsyyntyvä, ei mikroneulaus todennäköisesti sovellu sinulle

Mikroneulauksen esteet

  • Alle 18-vuotias
  • Raskaus
  • Isotretinoiinilääkitys (6kk varoaika lääkityksen lopettamisen jälkeen)
  • Tulehtunut akne
  • Antibiootit (sisäisesti tai ulkoisesti hoidettavalle alueelle)
  • Kortisoni (sisäisesti tai ulkoisesti hoidettavalle alueelle)
  • Akuutin tulehdus- tai kuumereaktion fyysiset merkit
  • Verenohennuslääkitys
  • Syöpähoidot (ei saa tehdä / lääkärin suostumus)
  • Tuoteaineallergiat
  • Tuntemattomat ihomuutokset
  • Ihosairaudet, kuten psoriasis tai ekseema hoidettavalla alueella
  • Neurodermatiitti
  • Autoimmuunisairaudet, kuten scleroderma
  • Diabetes
  • Epilepsia
  • Kasvaimet ja niiden esiasteet
  • Syöpäepäily
  • Syylät ja virusperäiset ihosairaudet
  • Bakteeriperäiset ihotulehdukset
  • Dermografismi
  • Tuore kestopigmentointi
  • Laser hoidot
  • Invasiiviset kosmeettiset hoidot
  • Invasiiviset kemialliset kuorinnat
  • Minimaalisesti invasiiviset hoidot (esim. plasma pen) alle 4 viikkoa sitten
  • Täyteaineiden tai botuliinitoksiinin jälkeen odotettava 2 viikkoa
  • Parantuvat arvet, haavat tai ihovauriot hoidettavalla alueella
  • Aktiivinen herpes
  • Muu tulehdusreaktio ihossa
  • HIV

Mikroneulauksen kotihoito-ohjeet

  • Älä koskettele ihoa seuraavien 4 h aikana, jotta mikroneulauskanavat sulkeutuvat.
  • Älä kastele ihoa 4 h jälkeen hoidosta.
  • Kosketa ihoa vain puhtain käsin.
  • Hoitopäivänä vältä äärilämpötiloja, kuten saunaa, pakkasta ja viimaa.
  • Ei uimaan hoitopäivänä.
  • Vältä aurinkoa vähintään 48 h mikroneulaushoidon jälkeen.
  • Älä ota aurinkoa kasvoille vähintään kahteen viikkoon.
  • Käytä korkea suojakertoimista (vähintään SPF30) aurinkosuojaa päivittäin.
  • Käytä kosteuttavaa bdr-naamiota seuraavien 3-4 päivän ajan.
  • Meikkiä saa käyttää vasta hoitopäivän jälkeisenä päivänä.
  • Vaihda puhdas tyynyliina ja pese meikkisveltimet.

Ripsien ja kulmien kestovärjäykseen valmistautuminen

  • Tulethan ripsien kestovärjäykseen ilman ripsiväriä, jottei hoitoaikaasi kulu turhaan ripsivärin poistamiseen.
  • Ripsiä ja kulmakarvoja kestoväreillä värjättäessä on hyvä tietää, että värjäyksen lopputulos on aina huomattavasti tummempi välittömästi värjäyksen jälkeen. Tästä syystä ”pelottavan tummilta” näyttävät kulmakarvat ovat sitä yleensä vain hetken.
  • Kulmakarvojen iho on hyvä kuoria ennen kestovärjäykseen tuloa, jolloin kestoväri ei tartu kuivaan kuolleeseen ihosolukkoon liian voimakkaasti.
  • Itseruskettavat tuotteet saattavat reagoida kestovärjäysten kanssa, joten kasvojen itseruskettavia kannattaa välttää pari päivää ennen ja pari päivää jälkeen kulmien kestovärjäyksen.
  • Ihoon tarttunut väri saa lopputuloksen näyttämään joskus hetkellisesti jopa hurjalta, mutta erittävänä elimenä iho työntää huokosiin jääneen värin ulos yleensä seuraavien 12-24 h kuluessa värjäyksestä. Tämän jälkeen väri on asettunut siihen tummuuteen, mikä värjäyksen lopputulos todellisuudessa on.

Kestovärjäyksen esteet

  • Kestovärjäysten ikäräja on 16 vuotta
  • Kestovärjäystä ei voida tehdä, mikäli olet allergisoitunut PPD:lle (myös PPD-vapaat kestovärit sisältävät PPD-johdannaista, joka saattaa aiheuttaa allergisen reaktion PPD:n tavoin)
  • Ethän ota kestovärjäyksiä, jos olet joskus saanut esim. hiusväreistä allergisen reaktion (tällöin olet todennäköisesti allerginen PPD:lle)
  • Kestovärjäystä ei voida tehdä rikkinäiselle iholle
  • Silmätulehdus tai silmäluomentulehdus on este ripsien kestovärjäykselle

Raskaus ja imetys

  • Hiusten, ripsien ja kulmien värjääminen raskauden tai imetyksen aikana ei ole kiellettyä. On kuitenkin hyvä tietää, että kaikenlaisten kemiallisten käsittelyiden, kuten värien ja permanenttien, lash liftin ja brow liftin onnistuvuus ja pysyvyys raskauden ja imetyksen aikana, on hyvin yksilöllistä.
  • Värien ja permanenttien onnistumisen ja pysyvyyden skaala on hyvin moninainen. Raskauden ja imetyksen aikana voit saada elämäsi parhaan tai huonoimman permanentti- tai värjäsykäsittelyn. Värisi voi olla täydellinen tai se ei tartu hiuksiisi, ripsiisi tai kulmiisi lainkaan.
  • Raskaus ja imetys sekoittavat naisten hormonitoiminnan niin, että mitään takeita hiusten, ripsien tai kulmien kemiallisten käsittelyiden onnistumiselle emme voi valitettavasti antaa. On siis hyvä tietää, että kemiallisen käsittelyn epäonnistuminen ei näissä tapauksissa ole kaupanpurkuun oikeuttava peruste.

Kestovärjäysten takuuehdot

  • Ripsistä väri haalistuu yleensä 3-4 viikossa, joka on hieman hitaammin kuin kulmakarvoista, joista väri haalistuu useimmiten 1-3 viikossa. Värin haalistumisessa on paljon yksilöllisiä, karvan laadusta riipuvia, eroja.
  • Kestovärjäyksillämme on yhden viikon (seitsemän vuorokautta) takuuaika. Mikäli kestoväri ripsissä tai kulmissa on merkittävästi haalistunut ensimmäisen viikon aikana tulee tästä ilmoittaa viipymättä tai viimeistään 7 vrk kuluttua kestovärjäysten tekemisestä. Tämän jälkeen takuu ei ole enää voimassa.

  • Kulmien muotoilu voidaan tehdä pinseteillä nyppien tai sokeroimalla sokerimassalla. Mikäli toivot sokerointia, varmistathan, että kosmetologisi tekee kulmasokerointia.
  • Tehtiinpä kulmien muotoilu millä tahansa tavalla, on aivan normaalia, että kulmakarvojen iho punoittaa hetken kulmien muotoilun jälkeen. Sokeroinnin jälkeen iholla saattaa tuntua pientä kihelmöintiä, joka menee ohi muutamissa minuuteissa.
  • Ihon punoituksen peitämme punaista neutraloivalla peiteaineella, joten voit huoletta lähteä kulmien muotoilun jälkeen hoitolasta, vailla huolta punoittavista kulmakarvoista.
  • Ensimmäistä kertaa kasvojen aluetta, kuten kulmia, ylähuulta tai poskia, sokeroitaessa on suositeltavaa sokeroida ensin pieni testialue kasvojen sivusta.
  • Kasvoissa kasvaa hentoa karvaa huomattavasti tiheämmin kuin muualla kehossa. Toisinaan kasvonukan sokeroinnista voi syntyä ”histamiinireaktio.” Reaktio ei ole vaarallinen, mutta sen seurauksena syntyy pientä valkopäätä sokeroidulle ihoalueelle.
  • Mikäli kasvojen iho reagoi sokerointiin näin, voi reaktiota ehkäistä ennen sokerointia tai vähentää sokeroinnin jälkeen tullutta reaktiota, tavallisella suun kautta otettavalla antihistamiinilla. Antihistamiinin käytön sopivuus tulee luonnollisesti aina varmistaa apteekin farmaseutilta tai lääkäriltäsi.

Valmistautuminen microbladingiin

  • Jos sinulla on jokin sairaus tai erityisseikka (esim. diabetes, verenvuototauti, allergia, verta ohentava lääkitys, hiv, hepatiitti tms.), joka voi vaikuttaa ihon sietokykyyn tai parantumiseen tai microbladingin tekemiseen, on suositeltavaa kysyä microbladingin soveltuvuudesta omalta lääkäriltä jo ennen microbladingin tekemistä.
  • Älä käytä aspiriinia tai ibuprofeenia 48 h ennen microbladingia.
  • Älä käytä kalaöljykapseleita 14 vrk ennen microbladingia.
  • Tule microblading-toimenpiteeseen mahdollisuuksien mukaan mieluummin kevyessä kuin voimakkaassa meikissä.
  • Varaudu siihen, että iho hyvin todennäköisesti punoittaa toimenpiteen jälkeen. Ethän siis suunnittele tärkeitä tapaamisia tai muita menoja heti microbladingin jälkeiselle ajalle.
  • Älä käytä alkoholia edellisen 48 h aikana tai kofeiinia toimenpidepäivänä. Kofeiini kiihdyttää verenkiertoa ja saattaa vaikuttaa haavan vuotamiseen.
  • Älä käytä A-vitamiinia tai AHA-happoja sisältäviä ihonhoitotuotteita kuukautta ennen microbladingia.
  • Älä luovuta verta toimenpidepäivänä.
  • Älä nypi kulmakarvoja viikkoa ennen toimenpidettä.
  • Kerro microblading-artistillesi avoimesti kaikki ihoosi tai terveydentilaasi vaikuttavat seikat, kuten raskaus, imetys, allergiat, lääkitykset, sairaudet, ja erityisesti ihoon kohdistuvat kosmetiikalle herkistymiset, ts. kaikki asiat, jotka voivat vaikuttaa microbladingin tekemisen onnistumiseen ja onnistuneeseen paranemiseen.

Microbladingia ei voida tehdä, jos

  • olet alle 18-vuotias
  • olet raskaana tai imetät
  • sinulla on arpikeloidi-taipumus
  • sinulla on PPD-allergia (kestoväri-, tai hiusväriaineallergia)
  • allergia jollekin tuotteiden ainesosille
  • olet isotretioniini-lääkityksessä (6 kk varoaika)
  • olet kipeä (flunssa, kuume, tms.)
  • sinulla on ihotulehdus tai ihorikko käsiteltävällä alueella
  • olet päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena

Microbladingin kotihoito-ohjeet

  • Microbladingien hoitaminen kotona on tärkeää. Näitä ohjeita noudattamalla ihon paraneminen on nopeampaa, vältät mahdolliset infektiot ja lopullinen väritulos on tavoitteiden mukainen.

24 h ajan microbladingin jälkeen

  • älä koske tai kastele juuri tehtyä microbladingia

24 h kuluttua microbladingin tekemisestä

  • huuhtele kulmat kevyesti
  • laita ainoastaan tähän tarkoitettua hoitovoidetta käsitellylle alueelle
  • käytä hoitovoidetta käsitellylle alueelle erittäin kevyesti (ei paksuja kerroksia) seuraavat 7 päivää, max. 2 krt / pvä (aamuin ja illoin)

3–4 päivän ajan microbladingin tekemisen jälkeen

  • vältä alueen kastelua sekä hikoilua
  • lievää rupea kehittyy käsitellylle alueelle ja väri näyttää entistä tummemmalta
  • solujen luonnollinen uusiutuminen aiheuttaa hiutalemaista hilseilyä iholla
  • älä raavi, rapsuta, hankaa, nypi tai poista rupea millään tavalla, sillä ruven irrottaminen estää väripigmentin jäämisen kudokseen ja lopputulos jää tällöin epätasaiseksi

10 päivän ajan microbladingin tekemisen jälkeen

  • käytä käsitellylle alueelle ainoastaan sille tarkoitettua hoitovoidetta
  • älä käytä käsitellylle alueelle mitään muita kosmeettisia tuotteita, meikkiä, saippuaa tai öljyjä
  • vältä kaikkea tarpeetonta kasvojen iholle kohdistuvaa koskettelua, älä raavi kulmia
  • älä ota kasvohoitoja, hierontoja tai ripsipidennyksiä

Kuukauden ajan microbladingin tekemisen jälkeen

  • ei aurinkoa, solariumia tai muita valohoitoja kasvoille
  • kasvojen iholle ei tehohoitoja, kuten kemialliset kuorinnat, mikroneulaukset, ihon hionnat tai voimakkaasti ihoa uudistavat voiteet
  • suojaa kulmat auringolta SPF50 -voiteella, aurinkolaseilla, lippalakilla, tmv.

Tärkeää tietää microbladingistä ja paranemisprosessista

  • Väri on heti microbladingin tekemisen jälkeen paljon voimakkaampi kuin lopputulos. Lievä ruven kehittyminen käsitellylle alueelle saa värin näyttämään vieläkin tummemmalta noin viikon ajan, jonka jälkeen ylimääräinen väri irtoaa, ”hilseilee", kuolleen ihosolukon mukana pois. 
  • Pysyvä lopputulos on jopa 50% -70% tehtyä käsittelyä kevyempi / vaaleampi.
  • Hyvä lopputulos edellyttää kahta –joskus jopa kolmea- käsittelykertaa.
  • Uusi microblading sisältää aina kaksi käyntikertaa: ensimmäisen varsinaisen käsittelykerran ja toisen, ns, vahvistuskerran eli touch up:in. 
  • Lisäkerrat ovat aina veloituksellisia.
  • Microbladingissa uusintakäsittely tehdään aikaisintaan 4 viikon kuluttua.
  • Niin kauan, kun parantumisvaihe kestää, täytyy välttää saunomista, kuumia pitkiä suihkuja ja hikoilua. 
  • Vältä meikkaamista vältetään käsitellyillä alueilla. 
  • Iho tulisi pitää mahdollisimman rauhallisena koko parantumisprosessin ajan.
  • Kutina on osa normaalia parantumisprosessia ja ihon raapiminen on ehdottomasti kielletty. Väripigmentti nousee rupien mukana ihosta ja lopputuloksesta tulee läikikäs ja epätasainen. Ethän siis raavi etkä nypi rupia.
  • Asiakas on itse vastuussa käsitellyn alueen jälkihoidosta.
  • Oikea kotihoito microbladingin jälkeen vaikuttaa microbladingiin ja sen linjojen skarppina pysymiseen jopa 70 %. Ethän siis laiminlyö kotihoitoa.

Microbladingin takuuehdot

  • Mikäli koet microblading-kulmissasi olevan jotakin korjattavaa, olethan yhteydessä meihin viimeistään kolme viikkoa vahvistuskerran jälkeen.
  • Microbladingin tehnyt ammattilaisemme arvioi tuolloin tilanteen kanssasi yksilöllisesti.

Hyvä tietää ripsienpidennyksistä
Klassiset ripsienpidennykset ja volyymiripset tulee asentaa aina puhtaisiin luonnonripsiin. On suositeltavaa, että ripset pestäisiin n. 2-3 h tuntia ennen ripsien asennusta/ripsihuoltoa.

Aivan kuten hiuslaatujakin on erilaisia, myös luonnonripset käyttäytyvät kasteltaessa ja kuivuessaan eri tavalla. Mikäli asiakkaalla on huokoinen luonnonripsi, kastelusta juuri ennen huoltoa ei ole haittaa. Luonnonripsi saadaan kuivattua hyvin painelemalla luonnonripsiä huolellisesti esimerkiksi kasvopaperia vasten.

Toisilla asiakkailla luonnonripsen kuivuminen kastelun jälkeen voi kestää kauemmin. Jos luonnonripsen sisällä on edelleen runsaasti kosteutta siinä vaiheessa, kun ripsiä asennetaan, liiman imeytyminen luonnonripsen sisälle lakkaa, kun se tulee kosketuksiin ripsen sisällä olevan kosteuden kanssa. Tällöin riskinä on, että liima asettuu ainoastaan pintakiinnityksellä ripselle.

Pintakiinnittynyt liimasidos johtaa liimasinetin enneaikaiseen murtumiseen ja tämän myötä ripsienpidennykset tipahtavat ennen aikojaan.

Ammattilaisen on melko vaikeaa arvioida asiakaskohtaisesti päältä päin, onko ripsien kastelusta juuri ennen huoltoa haittaa kestävyydelle. Siitä syystä yleinen ohjeistus asiakkaille on ripsien huolellinen pesu noin 2-3 tuntia ennen ripsien asennusta. Epäpuhtaisiin ripsiin pidennyksiä ei voida asentaa, sillä siitä on enemmän haittaa kuin ripsien kastelusta ennen huoltoa.

Ripsien luonnollinen elinkaari on yksilöllinen, noin 4-12 viikkoa. Tänä aikana kaikki ripset uusiutuvat. Normaalisti ripsiä irtoaa noin 1-5 kappaletta päivässä per silmä, joskus enemmänkin. Ripsen mukana irtoaa myös siihen kiinnitetyt pidennyskuidut. Liimasidoksen vanhentuessa joitakin ripsikuituja tai volyymiviuhkoja saattaa irrota myös sellaisenaan, ilman omaa ripseä. Tämäkin on aivan normaalia, erityisesti silloin, kun viimeisimmästä ripsihuollosta on kulunut jo hetki aikaa.

Valmistautuminen ripsienpidennyksiin

  • Tulethan ripsipidennysten laittoon ilman ripsiväriä ja puhtailla kuivilla ripsillä. Ripsien voimakas puhdistaminen meikinpoistoaineella tai edes pelkällä vedellä juuri ennen pidennysten laittoa saattaa vaikuttaa huomattavasti ripsiliiman kiinnittyvyyteen ja näin ripsien pysyvyys saattaa olla merkittävästi huonompi, kuin kuivaan puhtaaseen ripseen laitettaessa.
  • Edellisestä silmien kastelusta tulisi olla vähintään 2 tuntia aikaa.
  • Jos silmämeikit puhdistetaan vasta huollon yhteydessä vaikuttaa se todennäköisesti kuitujen pysyvyyteen heikentävästi.
  • Poistathan piilolinssit ripsienpidennyshoitosi ajaksi.
  • Jos olet raskaana tai imetät, voit ottaa ripsipidennykset huoletta. On kuitenkin hyvä tietää, että ripsipidennysten pysyvyys voi olla tavallista huonompi kehon erilaisen hormonitoiminnan takia. Tällöin ripsienpidennysten normaali takuu ei ole voimassa raskauden tai imetyksen aikana laitettujen ripsienpidennysten kanssa.
  • Ohuiden ja hentojen ripsien kanssa suosittelemme lämpimästi ripsiä vahvistavan ja hoitavan ripsiseerumin käyttöä.

Kenelle ripsipidennyksiä ei voi laittaa?

  • Ripsipidennysten ikäräja on 16 vuotta.
  • Jos sinulla on akrylaattiallergia tai allergia jotain muuta ripsipidennysliiman ainesosaa kohtaan.
  • Jos sinulla on silmätulehdus.
  • Jos sinulla on vastatehdyt kestopigmentoinnit silmissä.
  • Jos sinulla on haavaumia silmäluomien alueella.
  • Jos sinulla on jokin silmäsairaus tai juuri tehty silmiin liittyvä toimenpide, on sinun hyvä konsultoida lääkäriäsi ennen ripsipidennysten laittoa.

Ripsipidennysten kastelemisesta
Ripsiteknikollasi on käytössä ripsiliiman kuivattaja ja hän suihkuttaa kevyesti kosteutta ripsillesi niiden asentamisen jälkeen. Kosteus saa ripsiliiman kovettumaan erittäin nopeasti ja tästä syystä varoaikoja ripsien kastelemiseksi huollon jälkeen ei enää tarvita.

On huomioitava, että ammattilainen käyttää liimasidoksen kovettamiseen hyvin pienen määrän kosteutta. Mikäli ripset kastellaan runsaalla vedellä heti niiden asentamisen jälkeen ilman, että liimaa on ensin kovetettu ripsiliiman kuivattajan avulla, liima ”shokkikovettuu” liian nopeasti. Runsaan kastelun johdosta vesi myös imeytyy luonnonripsen sisään ennen kuin liima on ehtinyt imeytyä luonnonripseen parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä voi jälleen johtaa siihen, että ripsienpidennykset tippuvat ennen aikojaan.

Ripsienpidennysten kotihoito-ohjeet

  • Törmäämme edelleen usein käsitykseen, ettei ripsienpidennyksiä tai volyymiripsiä saisi pestä tai kastella. Tämä käsitys on väärä ja ripsien huolellinen puhdistaminen veden sekä puhdistustuotteen kera pitäisi ehdottomasti kuulua jokaisen ripsienpidennyksiä käyttävän henkilön päivittäisiin rutiineihin.
  • Mikäli ripsiä ei pestä huolellisesti päivittäin, ripsien tyveen kertynyt lika estää ripsiliiman imeytymisen luonnonripsen sisälle ja tästä syystä ripsienpidennysten kestävyys kärsii. Ripsien tyveen jäänyt lika sisältää bakteereita, jotka voivat altistaa esimerkiksi ikävälle silmäluomen tulehdukselle, eli blefariitille.
  • Ripsiin ja ripsien tyveen kertyy epäpuhtauksia ihosta ja ympäristöstä. Ripsienpidennysten käyttäjät saattavat pyrkiä parantamaan pidennyksien kestoa olemalla kastelematta niitä. Tosiasiassa ripsien pesemättömyys heikentää niiden kestävyyttä ja huonoimmassa tapauksessa voi jopa altistaa tulehduksille.
  • Ethän milloinkaan käytä öljypohjaisia tuotteita ripsien pidennystesi puhdistamiseen.

Vältä 12 h ripsien laiton jälkeen

  • Kastelua, suihkua, silmien pesua (jotta liimasidos kuivuu kunnolla)

Vältä 24 h ripsien laiton jälkeen

  • Suihkurusketusta
  • Voiteiden levitystä silmänympärysiholle
  • Ripsien koskettelua
  • Ripsiväriä ja silmämeikkiä
  • Saunaa ja kuumaa höyryä
  • Uintia ja hikiliikuntaa
  • Piilolaseja
  • Itkemistä
  • Vatsallaan nukkumista, jotta ripset eivät kääntyisi väärään asentoon kuivuessaan

Vältä 48 h ripsien laiton jälkeen

  • Kuumaa höyryä
  • Saunaa
  • Uintia
  • Solariumia

Vältä aina ripsienpidennysten kanssa

  • Ripsentaivuttimia
  • Öljypohjaisia ihonhoitotuotteita silmien lähellä
  • Öljypohjaisia silmämeikin poistoaineita ei saa käyttää milloinkaan.
  • Runsasta silmämeikkiä, jonka poistaminen väistämättä rasittaa ripsienpidennyksiä.
  • Maskaraa
  • Ripsien koskettelua, hankaamista ja hinkkaamista.
  • Vanutuotteita, kuten vanulappuja ja vanupuikkoja, joiden kuidut tarttuvat pidennyskuituihin.
  • Muita, kuin ripsienpidennyksille tarkoitettuja puhdistustuotteita ripsien puhdistamiseen. Ripsienpidennyksille tarkoitetut puhdistusaineet on optimoitu rasittamaan ripsien liimasidosta mahdollisimman vähän. Tämä vaikuttaa suoraan ripsien parempaan pysyvyyteen.
  • Runsasta saunomista

Ohjeet ripsienpidennysten puhdistamiseen

  • Kastele kädet ja kasvot runsaalla vedellä.
  • Annostele kämmenelle pieni määrä puhdistustuotetta.
  • Puhdista pyörivin hellin liikkein ripset sekä koko kasvojen alueen meikki.
  • Huuhtele kasvot.
  • Kuivaa kasvot ja ripset kevyin painalluksin.
  • Harjaa ripset tarvittaessa.
  • Lisätietoja ripsien pidennysten puhdistamisesta saat omalta ripsiammattilaiseltasi.

Ripsienpidennysten takuuehdot

  • Ripsillämme on yhden viikon (7 vuorokauden) takuu. Takuu ei kata väärin pidettyjä tai väärin hoidettuja ripsiä tai jos 12 h kuivumisaikaa ei ole noudatettu. Reklamaatiosta tulee ilmoittaa viipymättä tai viimeistään 7 vrk kuluttua ripsien laitosta. Tämän jälkeen takuu ei ole enää voimassa.

Jotta takuu olisi voimassa, olethan huolehtinut, että:

  • Olet tullut ripsiin puhtailla ja kuivilla ripsillä.
  • Et ole kastellut ripsiäsi 2 h ennen tuloasi.
  • Olet hoitanut ripsiäsi hoito-ohjeiden mukaisesti.
  • Olet puhdistanut ripset säännöllisesti.
  • Olet harjannut ripsiäsi päivittäin.
  • Olet käyttänyt ripsienpidennyksille tarkoitettua pesuainetta.
  • Olet käyttänyt vain öljyttömiä ihonhoitotuotteita.
  • Et ole käyttänyt mitään lääketippoja tai -voiteita silmiin tai luomiin.
  • Ripsienpidennysten pituus ja paino on valittu omien ripsiesi kunnon mukaan. Mikäli olet vaatinut liian pitkät tai liian painavat ripset ammattilaisen suosituksista huolimatta, takuu ei kata ripsien korjausta.
  • Et ole matkustellut lämpimissä maissa rantalomalla.
  • Mikäli silmäsi ovat vuotaneet runsaasti ripsien laiton aikana tekijästä riippumattomista syistä, tarkastellaan takuuehtoja tapauskohtaisesti.
  • Pelkästä huonosta pysyvyydestä johtuva korjaustyö on veloitukseton vain kerran laittokertaa kohden.
  • Vain oikein hoidettuna pidennyksilläsi on takuu.

Mahdollisia syitä ripsienpidennysten huonoon pysyvyyteen

  • Öljypitoisten ihonhoitotuotteiden käyttö silmien lähellä.
  • Öljypohjaisen meikinpoistoaineen käyttö.
  • Ripsienpidennysten huono peseminen tai muuten puutteellinen kotihoito.
  • Helteinen tai trooppinen kuuma ja kostea ilmanala ja uiminen.
  • Silmien vuotaminen, runsas itkeminen, silmien hankaaminen.
  • Vatsallaan nukkuminen.
  • Luonnonripsien nopea kasvusykli.
  • Ripsien laatuun ja kasvuun vaikuttavat luontaistuotteet, lääkkeet ja sairaudet, kuten biotiini, antibiootit, hormonit, raskaus, imetys, kilpirauhassairaudet, stressi, hormonaalinen ehkäisy.
  • Ripsipidennysten asennusolosuhteet; lämpötila ja ilmankosteus.

Valmistautuminen ripsien kestotaivutushoitoon

  • Ethän ole käyttänyt öljypohjaisia tuotteita ripsissäsi 4-8 viikkoon ennen kestotaivutuksen tekemistä? Öljypohjaisten tuotteiden -erityisesti risiiniöljyn tai kookosöljyn- käyttäminen ripsissä saattaa hyvin todennäköisesti kyllästää ripset öljyllä ja luoda ripsiin läpäisemättömän kalvon. Tällöin hoidon vaikuttavat aineet eivät pääse tunkeutumaan ripsiin öljykerroksen läpi ja se voi vaikuttaa hoidon lopputulokseen merkittävästi.
  • Tulethan kestotaivutushoitoon ilman ripsiväriä, jos mahdollista.
  • Poistathan piilolinssit ennen kestotaivutushoitoa.
  • Jos sinulla on ollut ripsienpidennykset, tulee odottaa yksi ripsien kasvukausi (8 viikkoa), ennen kestotaivutuksen tekemistä.
  • Ripsien kestotaivutuksen voi uusia noin 8 viikon välein, ei useammin.

Esteet ripsien kestotaivutukselle

  • Olet alle 16-vuotias.
  • Olet raskaana tai imetät. Kestotaivutusaineet eivät vaikuta raskauteen tai imetykseen, mutta kehon muuttunut hormonitoiminta saattaa vaikuttaa heikentävästi hoidon lopputulokseen ja pahimmillaan ripset eivät taivu ollenkaan.
  • Olet allerginen jollekin tuotteiden ainesosista.
  • Sinulla on alopecia.
  • Sinulla on silmätulehdus tai silmäluomen tulehdus.
  • Sinulla on ihorikko silmien alueella.
  • Sinulla on trichotillomania.
  • Käyt parhaillaan sytostaatti- tai sädehoidoissa.

Kestotaivutushoidon kotihoito-ohjeet

  • Älä kastele ripsiäsi seuraavaan 48 tuntiin, sillä vesi kuivattaa kemiallisesti käsiteltyä karvaa tarpeettoman paljon.
  • Älä käytä ripsiväriä seuraavaan 48 tuntiin.
  • 48 h varoajan jälkeen voit huoletta käyttää ripsiväriä ja meikkiä. Vältä kuitenkin vedenkestävän ripsivärin käyttöä.
  • Kosteuta ripsiäsi kahdesti päivässä Yumi™Lashes kosteuttavalla ja ravitsevalla värittömällä hoitomaskaralla. Ripset pysyvät kauniimpina ja elinvoimaisempina sekä kauniisti kaarevina pidempään, kun ripsien kosteuttamisesta huolehditaan päivittäin.
  • Harjaa ripsiäsi aamuin illoin, jotta ne pysyvät siisteinä ja pääsevät koko pituudeltaan oikeuksiinsa.
  • Ripsien kestotaivutuksen vaikutus ”ei lopu", vaan kestotaivutus ”kasvaa ulos" pikkuhiljaa vanhojen taivutettujen ripsien irrotessa ja korvautuessa uusilla taivuttamattomilla ripsillä.
  • Uuden Yumi™Lashes -kestotaivutushoidon voit ottaa noin 8 viikon kuluttua.
  • Aivan kuten mikä tahansa kemiallisesti käsitelty karva, esim. permanentattu hius tai kestotaivuteut ripset, myös lash lift -käsitellyt ripset vaativat huolenpitoa.
  • Huolenpito on helppoa ja vaivatonta, periaatteessa vain ripsien harjaaminen asentoonsa päivittäin riittää.
  • Lisäksi suosittelemme erittäin voimakkaasti tähän tarkoitukseen suunnitellun kotihoitotuotteen ostamista kotiin. Vain hoitamalla kemiallisesti käsiteltyä karvaa kosteuttavalla ja ravitsevalla kotihoitotuotteella, voit varmistua karvan riittävästä hoidosta ja sitä kautta myös hoitotuloksen pysyvyydestä.
  • Keratiinimaskara ja Serum Maskara ovat molemmat erittäin riittoisia ja värittömiä kotihoitotuotteita, joista kumpi tahansa sopii hoitoaineeksi niin ripsille kuin kulmille.

Kestotaivutushoidon takuuehdot

Valmistautuminen kulmien laminointiin

  • Ethän ole käyttänyt öljypohjaisia tuotteita kulmakarvoissasi 4-8 viikkoon ennen kulmien laminoinninin tekemistä? Öljypohjaisten tuotteiden -erityisesti risiiniöljyn tai kookosöljyn- käyttäminen kulmakarvoissa saattaa hyvin todennäköisesti kyllästää kulmat öljyllä ja luoda kulmiin läpäisemättömän kalvon. Tällöin hoidon vaikuttavat aineet eivät pääse tunkeutumaan kulmiin öljykerroksen läpi ja se voi vaikuttaa hoidon lopputulokseen merkittävästi. 
  • Ethän ota kulmien laminointia liian lähellä tärkeää menoa tai juhlapäivää. Karvan rakenteen rikkominen tekee karvan hetkellisesti huokoiseksi, jolloin laminoinnin yhteydessä tehtävä kestovärjäys tarttuu karvoihin tavallista voimakkaammin. Näin ollen kulmakarvojen väri on muutaman päivän laminoinnin jälkeen lopullista lopputulosta tummempi. Jätäthän siis vähintään neljä päivää väliä kulmien laminoinnin ja tärkeä tapahtumasi väliin.
  • Itseruskettavat tuotteet saattavat reagoida kestovärjäysten kanssa, joten kasvojen itseruskettavia kannattaa välttää pari päivää ennen ja pari päivää jälkeen kulmien laminoinnin ja kestovärjäyksen.
  • Kulmien laminoinnin jälkeen kulmakarvojen hoitaminen kostettavalla ja ravitsevalla tuotteella on erityisen tärkeää. Muistathan hoidon jälkeen ostaa mukaasi ripsille ja kulmakarvoille kehitetyn keratiiniseerumin, jolla kulmakarvasi pysyvät kauniina ja elinvoimaisina pitkään.
  • Jotta kulmakarvojen laminointi voidaan tehdä, ei kulmakarvojen saa olla liian vähäinen. Mikäli sinua mietityttää kulmien laminoinnin mahdollisuus omiin kulmakarvoihisi, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme sähköpostitse, kuvien kera. Annamme mielellämme sinulle arvion kulmistasi ennen ajan varaamista.
  • Kulmien laminoinnin voi uusia 4-6 viikon välein, riippuen kulmakarvojesi kasvusyklistä.

Esteet kulmien laminoinnille

  • Olet alle 16-vuotias.
  • Olet raskaana tai imetät.
  • Olet allerginen jollekin tuotteiden ainesosista.
  • Sinulla on alopecia.
  • Sinulla on silmätulehdus tai silmäluomentulehdus.
  • Sinulla on trichotillomania.
  • Käyt parhaillaan sytostaatti- tai sädehoidoissa.

Kulmien laminoinnin jälkeen

  • Aivan kuten mikä tahansa kemiallisesti käsitelty karva, esim. permanentattu hius tai kestotaivuteut ripset, myös brow lift -käsitellyt kulmat vaativat huolenpitoa. Huolenpito on helppoa ja vaivatonta, käytännössä vain kulmakarvojen harjaaminen asentoonsa päivittäin riittää.
  • Lisäksi suosittelemme erittäin voimakkaasti tähän tarkoitukseen suunnitellun kotihoitotuotteen ostamista kotiin. Vain hoitamalla kemiallisesti käsiteltyä karvaa kosteuttavalla ja ravitsevalla kotihoitotutteella, voit varmistua karvan riittävästä hoidosta ja sitä kautta myös hoitotuloksen pysyvyydestä.
  • Keratiinimaskara tai Serum Mascara ovat molemmat erittäin riittoisia värittömiä kotihoitotuotteita, jotka sopivat hoitoaineeksi niin ripsille kuin kulmakarvoille.

YUMI™Brows kulmien laminoinnin kotihoito-ohjeet

  • Näillä ohjeilla saat kulmasi pysymään kauniimpina pidempään.
  • Älä kastele kulmakarvojasi kahteen vuorokauteen, sillä vesi saattaa kuivattaa kemiallisesti käsitellyn karvan.
  • Älä meikkaa kulmakarvojasi 24 h laminoinnin jälkeen.
  • Kosteuta kulmakarvojasi 1-2 kertaa päivässä Yumi™Lashes kosteuttavalla ja ravitsevalla värittömällä hoitomaskaralla. Se on erittäin riittoisa väritön tuote, joka sopii hoitoaineeksi niin ripsille kuin kulmille. Kulmat pysyvät kauniimpina ja elinvoimaisempina pidempään, kun kulmien kosteuttamisesta ja ravitsemisesta huolehditaan päivittäin.
  • Harjaa kulmasi asentoon päivittäin. Näin ne pysyvät siisteinä ja ryhdikkäinä.
  • Silmiä ja kulmia saa meikata normaalisti myös brow lift -käsittelyn jälkeen. Vedenkestävän meikin käyttöä ei kuitenkaan suositella.
  • Karvankasvua vauhdittavien lisäravinteiden syönti, tai siihen tarkoitettujen seerumien käyttö, saattaa nopeuttaa karvojen uusiutumista, jolloin hoitotulos voi olla lyhyempi kestoinen kuin tavallisesti. Kulmakarvojen normaali elinkaari on noin 8-12 viikkoa.
  • Kulmien laminoinnin vaikutus kulmakarvoissa ”ei lopu", vaan laminointi ”kasvaa ulos" pikkuhiljaa vanhojen kulmakarvojen irrotessa ja korvautuessa uusilla kulmakarvoilla.
  • Uuden Yumi™Brows -brow liftin voit ottaa noin 4-6 viikon kuluttua.

Kulmien laminoinnin takuuehdot

Valmistautuminen meikkaukseen

  • Kerrothan meille mahdollisimman paljon etukäteen toiveistasi. Voit kertoa jo varauksesi lisätiedoissa ikäsi, silmiesi värin, tilaisuuden johon olet menossa, jos ihosi kunnossa on jotakin erityistä huomioitavaa, käytätkö silmälaseja, jne.
  • Voit jo etukäteen lähettää meille sähköpostilla, tai näyttää viimeistään meikkaajallesi meikkauksen aluksi, kuvia meikeistä, jollainen sinulla on mahdollisesti toiveissa.
  • Sinulla ei tarvitse olla valmiiksi tiedossa, millaisen meikin haluat. Saat myös halutessasi antaa meikkaajalle vapaat kädet meikin toteuttamiseen.
  • Kerrothan meikkaajalle selvästi toivomasi meikin tummuusasteen.
  • Meikkiin tulisi saapua meikittömillä puhtailla kasvoilla, joihin on laitettu kosteusvoidetta.
  • Voit tuoda meikkiin oman ripsivärin, jolloin levitys voidaan tehdä suoraan ripsivärin siveltimellä. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista.
  • Voit tuoda meikkiin oman huulipunan, jota voit lisäillä päivän kuluessa tarpeen mukaan. Tämä ei tietenkään ole pakollista.
  • Fenixissä ei ole meikkejä myynnissä, joten meiltä ei voi ostaa esimerkiksi huulipunaa mukaan.

Hiukset ja kynnet

Valmistautuminen ja kotihoito-ohjeet hiusten värjäykseen sekä onnistuneeseen geelilakkauksen ja rakennekynsien hoitoon.

Valmistautuminen hiusten leikkaukseen

  • Hiusten leikkaukseen ei tarvitse erikseen valmistautua.
  • Sinun ei tarvitse pestä hiuksiasi ennen leikkausta, sillä ne pestään parturi-kampaajan toimesta ennen leikkausta.
  • Voit mielihyvin tuoda mukanasi kuvia, mikäli sinulla on toiveenasi tietynlainen hiusmalli.

Hiusten leikkausten kotihoito-ohjeet

  • Toiset hiusmallit tarvitsevat enemmän ylläpitoa ja muotoilua kuin toiset. Kampaajamme opastaa mielellään, kuinka saat hiusmallistasi parhaat puolet esiin myös kotona.

Esteet hiusten leikkaamiselle

  • Hiusten leikkausta ei voida suorittaa, mikäli hiuksia ei saa pestä. Kampaajan tärkein työväline -sakset- kärsivät, jos niillä leikataan pesemätöntä hiusta. Hiusten leikkaus tehdään useimmiten hiusten ollessa märät, joten senkin vuoksi hiusten pesu kuuluu olennaisena osana hiustenleikkaukseen.
  • Ethän tule hiusten leikkaukseen kuumeisena tai muuten sairaana.

Hiusten leikkausten takuuehdot

  • Hiusten leikkauksillamme on yhden viikon (7 vuorokauden) takuu. Reklamaatiosta tulee ilmoittaa viipymättä tai viimeistään 7 vrk kuluttua hiusten leikkauksesta. Tämän jälkeen takuu ei ole enää voimassa.

Valmistautuminen hiustenvärjäykseen

  • Mikäli toivot suurta muutosta hiustesi väriin, olethan yhteydessä meihin etukäteen.
  • Voit sopia kampaajamme kanssa maksuttoman konsultaatioajan meille paikan päälle tai voit lähettää meille sähköpostilla kuvia nykyisistä hiuksistasi sekä toivomastasi lopputuloksesta.
  • Annamme mielellämme etukäteen arvion muutostyön suoritettavuudesta, käyntikerroista ja hinnasta.
  • Huomioithan, että värjättäessä hiuksia tummasta vaaleaksi ei yleensä selvitä yhdellä eikä kahdella käsittelykerralla. Mustasta saa vaalean huomattavasti kovemmalla työllä ja useammalla käsittelyllä kuin vaaleasta mustan.
  • Hiusten värjäykseen kannattaa aina tulla pesemättömillä hiuksilla. Suosittelemme 1-2 päivän väliä hiustenpesun ja värikäsittelyn välissä. Päänahan ja hiusten luonnolliset öljyt ja tali suojaavat hiuspohjaa siihen levitettäviltä väriaineilta.
  • Teemme hiusten värjäyksiä vain 16 vuotta täyttäneille, emme nuoremmille.

Hiusvärin kotihoito-ohjeet

  • Hiusten värikäsittelyn jälkeen hiuksia tulee hoitaa oikeilla tuotteilla, jotta hiukset voivat mahdollisimman hyvin, ja niiden väri- ja rakennekäsittelyt ovat mahdollisia jatkossakin. Kampaajamme suosittelevat parhaiten sinulle soveltuvat tuotteet mielellään.
  • Kylmän vaaleiden hiusten sävyn säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi tulee aina käyttää kotihoidossa tähän tarkoitettuja hopeashampoota ja -hoitoainetta. Ilman näitä tuotteita kylmän vaalea sävy tulee häviämään hiuksista ja hiusten sävy tulee taittamaan kylmästä lämpimään, yleensä kellertävään.
  • Kylmän vaaleiden hiusten ylläpitohoito siihen tarkoitetuilla tuotteilla tulee aloittaa välittömästi värjäyksen jälkeen. Hiusta ei tule päästää ensin kellastumaan, sillä kerran menetetyn kylmän vaalean sävyn palauttaminen takaisin pelkillä kotihoituotuotteilla on lähes mahdotonta.

Hiustenvärjäyksen tai vaalennuksen esteet

  • Olet alle 16-vuotias.
  • Olet allergisoitunut hiusväreille tai ripsien ja kulmien kestovärjäysväreille tai olet joskus saanut hiusten, ripsien tai kulmien värjäyksestä allergisen reaktion.
  • Sinulla on todettu ppd-allergia.
  • Tunnet olosi sairaaksi (kuume tms.) tai hiuspohjasi on rikki.
  • Hiustesi kunto on sellainen, etteivät hiuksesi kestä vaalennuskäsittelyä, joka on hiuksille huomattavasti rasittavampi kuin värjäys.

Hiusten värjäysten takuuehdot

  • Hiusten värikäsittelyillämme on yhden viikon (7 vuorokauden) takuu. Reklamaatiosta tulee ilmoittaa viipymättä tai viimeistään 7 vrk kuluttua hiusten värjäyksestä. Tämän jälkeen takuu ei ole enää voimassa.
  • Takuuehtoihimme kuuluu kotihoito-ohjeiden huolellinen noudattaminen - erityisesti vaalennustöiden kohdalla.

Kotivärit

  • Jos olet käyttänyt kotivärejä, tunnusta se heti reilusti kampaajallesi, ennen värikäsittelysi aloittamista. Kotivärit saattavat usein estää ammattikäyttöön tarkoitettujen värien toimimisen, joten pahimmillaan sinulle tehtävä värikäsittely ei tuota minkäänlaista tulosta ja menetät turhassa värikäsittelyssä sekä aikaa että rahaa.
  • Kampaaja näkee aina kotivärien käytön viimeistään siinä vaiheessa, kun ammattivärit eivät tuota hiuksissa vaikutusajan jälkeen mitään tulosta. Kotiväreillä värjätyt hiukset on mahdollista värjätä onnistuneesti kampaajalla, mutta kampaajan tulee aina tietää käytetystä kotiväristä etukäteen. Tällöin kampaaja voi valita värjäykseen oikeat tuotteet ja tekniikat, jotta värjäystuloksesta saadaan paras mahdollinen.

Raskaus ja imetys

  • Hiusten värjääminen raskauden tai imetyksen aikana ei ole kiellettyä. On kuitenkin hyvä tietää, että kaikenlaisten kemiallisten käsittelyiden, kuten värien ja permanenttien onnistuvuus ja pysyvyys raskauden ja imetyksen aikana, on hyvin yksilöllistä.
  • Värien ja permanenttien onnistumisen ja pysyvyyden skaala on hyvin moninainen. Raskauden ja imetyksen aikana voit saada elämäsi parhaan tai huonoimman permanentin. Värisi voi olla täydellinen tai se ei tartu hiuksiisi lainkaan.
  • Raskaus ja imetys sekoittavat naisten hormonitoiminnan niin, että mitään takeita hiusten kemiallisten käsittelyiden onnistumiselle emme voi valitettavasti antaa. On siis hyvä tietää, että kemiallisen käsittelyn epäonnistuminen ei näissä tapauksissa ole kaupanpurkuun oikeuttava peruste.

Allergiat

  • Hiusväreille, kuten mille tahansa muullekin kosmetiikalle, voi allergisoitua. Jos olet aiemmin saanut jostakin hiusväristä allergisen reaktion, on suositeltavaa, ettet värjää hiuksiasi, ripsiäsi tai kulmakarvojasi millään kestoväreillä enää koskaan.

Valmistautuminen kampaukseen

  • Voit mielihyvin lähettää meille etukäteen kuvan hiuksistasi, sekä kuvia toivomastasi kampaustyylistä. Tämä auttaa kampaajaa arvioimaan kampauksen toteutettavuuden sinun hiuksiisi, sekä siihen kuluvan ajan.
  • Kerrothan myös, mikäli kampauksen kanssa on tarkoitus laittaa esim. päähine, YO-lakki tai hiuskoriste. Mielellämme näemme myös kuvan juhla-asustasi ja juhlapäiväsi värimaailmasta.
  • Tulethan kampaukseen aina vastapestyillä kuivilla hiuksilla. Kampaukseen varattu aika ei sisällä hiusten pesuun ja kuivaamiseen kuluvaa aikaa.

Kampauksen esteet

  • Kampausta ei voida tehdä, mikäli tunnet olosi sairaaksi, olet kuumeessa, tms.

Kampausten takuuehdot

  • Kampausten reklamaatiot käsittelemme aina tapauskohtaisesti ja välittömästi.

  • Huollata geelilakkauksesi aina ammattilaisella eli kynsimuotoilijalla 2-3 viikon välein. Vaikka kyntesi olisivatkin vielä hyvässä kunnossa, on ne huollettava kynnen kasvun vuoksi ja ongelmien ehkäisemiseksi.
  • Erityisesti pakkaskeleillä on hyvä tietää, että luonnonkynsi ja geelilakka reagoivat voimakkaisiin lämpötilan vaihteluihin hyvin eri tavoilla.
  • Luonnonkynsi laajenee lämpimässä ja supistuu kylmässä. Geelilakka taas reagoi lämpötilan vaihteluihin jäykistymällä hetkellisesti hyvinkin joustamattomaksi, jolloin geelilakkauksessa esiintyy helpommin lohkeamista, irtoamista, rikkoutumista tai muita pysyvyysongelmia. Tästä syystä suosittelemme käyttämään aina käsineitä voimakkaissa lämpötilan vaihteluissa, myös lyhyillä matkoilla.
  • Säännöllisillä huolloilla geelilakkauksesi pysyy jatkuvasti kauniina.

Valmistautuminen geelilakkaukseen tai oman kynnen vahvistukseen

  • Geelilakkaukseen voit tulla, vaikka sinulla olisi kynsilakkaa. Kynsiteknikkomme poistavat kynsilakan käden käänteessä.
  • Kynnen kunnolla on aina vaikutusta geelilakkauksen pysyvyyteen. Huollathan siis käsiäsi ja kynsiäsi päivittäin käsivoiteella ja kynsinauhaöljyllä.
  • Geelilakkauksemme sisältävät aina myös vanhan geelilakan poiston. Poistamme myös muualla tehdyt geelilakkaukset.
  • Geelilakan poistoon varataan erillinen aika ainoastaan silloin, jos poiston jälkeen ei ole enää tarkoitusta laittaa kynsille uutta geelilakkausta tai teettää muuta kynsipalvelua.
  • Huomioithan jo aikaa varatessasi, haluatko kynsiisi yksivärisen, ranskalaisen tai babyboomer -lakkauksen, sillä nämä ovat kestoltaan hieman eri mittaisia palveluita.
  • Mikäli toivot koristeellista lakkausta, varaathan ajan vain kynsiteknikoillemme. Kosmetologimme eivät tee koristeellisia lakkauksia.

Geelilakkauksen ja oman kynnen vahvistuksen esteet

  • Olet alle 16-vuotias.
  • Sinulla on akrylaattiallergia.
  • Sinulla on sieni-infektio kynsissäsi.
  • Sinulla on kynnen kasvuhäiriö, kuten onykolyysi (kynnen irtoaminen kärjestä) tai onkykomadeesi (kynnen irtoaminen tyvestä).

Geelilakkauksen ja oman kynnen vahvistuksen kotihoito-ohjeet

  • Kyntesi ovat käsiesi kaunistus. Kohtele siis kynsiäsi kuin koruja, älä pidä niitä työkaluina.
  • Älä revi, nypi, vääntele tai pure kynsiäsi, kynsinauhoja tai sormenpäiden ihoa. Ihorikot saattavat vaikeuttaa palvelun suorittamista ja hyvän lopputuloksen saamista seuraavalla kerralla.
  • Älä käytä kynsiäsi milloinkaan työvälineinä. Se ehkäisee kynsien tarpeetonta kulumista ja rikkoutumista, sekä pysyvyysongelmia.
  • Käytä suojakäsineitä käsitellessäsi värjääviä aineita, kuten punajuurta, mustikoita, hiusvärejä.
  • Ole varovainen nappuloiden ja painikkeiden kanssa: käytä sormen niveltä tai muuta apuvälinettä, kuten kynää. Tämä ehkäisee mahdollisia pysyvyysongelmia ja kynsien rikkoutumista.
  • Käytä suojakäsineitä, kun kyntesi tai kätesi ovat alttiina lialle tai kemikaaleille (esim. kotitöissä) tai kun puuhastelet puutarhatöissä.
  • Ole varovainen askaroidessasi vetoketjujen, turvavöiden, lastenistuinten, wc-istuimen huuhtelupainikkeiden, laatikoiden, avainnippujen tai käsilaukkujen kanssa. Nämä paikat ovat omiaan aiheuttamaan rikkoutumista ja lohkeilua geelilakkauksiin ja kynsiin.
  • Muista hyvä käsihygienia: harjaa kynnen aluset, käytä laadukasta käsipesuainetta ja desinfioi kädet ja kynnet tarvittaessa.
  • Älä viilaa kynsiäsi. Kynnen kärki on sinetöity lakalla geelilakan pysyvyydeksi. Kärkisinetin rikkominen poistaa lakkauksen sulun ja tällöin lakkauksen irtoaminen kärjestä on todennäköistä.
  • Käytä kynsinauhaöljyä säännöllisesti päivittäin.

Geelilakkausten takuuehdot

  • Geelilakkauksillamme on yhden viikon (seitsemän vuorokauden) takuu. Takuumme kattaa työstä tai työssä käytetyistä tuotteista johtuvat mahdolliset virheet.
  • Takuu ei kata kotihoito-ohjeiden noudattamatta jättämisestä johtuvia rikkoutumisia, lakan lohkeamista kynsien osuttua napakasti esim. pöydän reunaan, geelilakan kulumista tai yksittäisten koristeiden irtoamista.
  • Geelilakkauksiin liittyvissä takuuasioissa olethan viipymättä yhteydessä meihin tilannettasi havainnollistavien kuvien kera.

  • Huollata rakennekyntesi ammattilaisella eli kynsimuotoilijalla 3‐5 viikon välein. Vaikka kyntesi olisivatkin vielä hyvässä kunnossa, on ne huollettava kynnen kasvun vuoksi ja ongelmien ehkäisemiseksi.
  • Luonnonkynnen kasvu aiheuttaa rakenteen kasvun kynnen mukana. Tällöin kynnelle rakennettu tuki ”kasvaa ulos” luonnonkynnen mukana, eikä rakenne enää suojaa omaa kynttä. Liian pitkäksi kasvanut rakennekynsi on erittäin altis tapaturmille.
  • Erityisesti pakkaskeleillä on hyvä tietää, että luonnonkynsi ja rakennekynsimassa reagoivat voimakkaisiin lämpötilan vaihteluihin hyvin eri tavoilla.
  • Luonnonkynsi laajenee lämpimässä ja supistuu kylmässä. Rakennegeelimassa taas ei reagoi lämpötilan vaihteluihin läheskään näin merkittävästi, jolloin rakennekynsien geelimassan pysyvyydessä voi erityisesti talvisaikaan esiintyä pysyvyysongelmia. Tästä syystä suosittelemme käyttämään aina käsineitä voimakkaissa lämpötilan vaihteluissa, myös lyhyillä matkoilla.
  • Säännöllisillä huolloilla rakennekyntesi pysyvät jatkuvasti edustavina ja vahvoina.

Valmistautuminen rakennekynsien laittoon

  • Voit tulla rakennekynsien laittoon, vaikka sinulla olisi kynsilakkaa. Kynsiteknikkomme poistavat kynsilakan käden käänteessä.
  • Kynnen kunnolla on aina vaikutusta rakennekynsien pysyvyyteen. Huollathan siis käsiäsi ja kynsiäsi päivittäin käsivoiteella ja kynsinauhaöljyllä jo ennen rakennekynsien laittoa.
  • Rakennekynsihuoltomme sisältävät aina myös vanhan rakennekynsimassan poiston.
  • Rakennekynsien poistoon varataan erillinen aika ainoastaan silloin, jos poiston jälkeen ei ole enää tarkoitusta laittaa uusia rakennekynsiä tilalle.
  • Huomioithan jo aikaa varatessasi, haluatko yksiväriset, ranskalaiset, babyboomer, stiletto tai vaikkapa erittäin koristeelliset rakennekynnet. Osa kynsipalveluista voi olla kestoltaan merkittävästi eri mittaisia, joten on hyvä tietää, ettei erikoispitkiä koristeellisia stiletto-kynsiä ehditä tekemään yksiväristen kynsien kanssa samassa ajassa.

Rakennekynsien esteet

  • Olet alle 16-vuotias.
  • Sinulla on akrylaattiallergia.
  • Sinulla on sieni-infektio kynsissäsi.
  • Sinulla on tulehdus kynttä ympäröivällä iholla tai sormenpäässä.
  • Sinulla on kynnen kasvuhäiriö, kuten onykolyysi (kynnen irtoaminen kärjestä) tai onkykomadeesi (kynnen irtoaminen tyvestä).

Rakennekynsien kotihoito-ohjeet

  • Älä revi tai nypi kynsiäsi, kynsinauhoja tai rakennemassaa.
  • Älä yritä poistaa rakennemassaa itse.
  • Älä käytä kynsiäsi milloinkaan työvälineinä.
  • Älä käytä kynsiäsi tölkkien avaamiseen tai kastiketahran rapsuttamiseen. Avaa autonovet varovasti ja ole huolellinen vetoketjujen, lastenistuinten, wc-istuimen huuhtelupainikkeiden, ja turvavöiden kanssa, sekä kaivaessasi esimerkiksi käsilaukkua. Nämä paikat aiheuttavat useimmiten rikkoutumista ja lohkeilua rakennekynsiin.
  • Ole varovainen nappuloiden ja painikkeiden kanssa: käytä rystystä tai muuta apuvälinettä, kuten kynää.
  • Älä aiheuta kynsille tarpeetonta rasitusta.
  • Älä jätä kynsiä painavien laatikoiden alle tai oven väliin.
  • Ole varovainen kuntosalilla levypainojen kanssa, nostaessasi tavaroita tai laatikoita, avatessasi auton ovea, käyttäessäsi turvavyötä tai vetoketjuja.
  • Käytä suojakäsineitä, kun kyntesi tai kätesi ovat alttiina lialle tai kemikaaleille (esim. kotitöissä).
  • Muista hyvä käsihygienia: harjaa kynnen aluset, käytä laadukasta käsipesuainetta ja desinfioi kädet ja kynnet tarvittaessa.
  • Vältä kynsilakkojen käyttöä ja turhaa viilaamista.
  • Käytä kynsinauhaöljyä.

Rakennekynsien takuuehdot

  • Rakennekynsillämme on yhden viikon (seitsemän vuorokauden) takuu. Takuumme kattaa työstä tai työssä käytetyistä tuotteista johtuvat mahdolliset virheet.
  • Takuu ei kata kotihoito-ohjeiden noudattamatta jättämisestä johtuvia rikkoutumisia, tai oman kynnen heikosta kunnosta tai liian pitkistä rakennekynsistä johtuvia irtoamisia.
  • Rakennekynsiin liittyvissä takuuasioissa olethan viipymättä yhteydessä meihin tilannettasi havainnollistavien kuvien kera.

Vartalohoidot ja muut

Miten sokerointiin valmistaudutaan ja miten sujuu korvien rei’ityksen jälkeinen kotihoito - tutustu ohjeisiin tästä!

Jalkahoitoon valmistautuminen

  • Jalkahoitoon ei tarvitse erityisesti valmistautua.
  • Suosittelemme mahdollisuuksien mukaan tulemaan jalkahoitoon ilman kynsilakkaa, jottei hoitoaikaa kulu kynsilakan poistamiseen.
  • Mikäli toivot jalkahoidossa keskityttävän erityisesti johonkin tiettyyn ongelmaan tai osa-alueeseen, kerrothan sen hoitavalle kosmetologillesi.
  • Mikäli sinulla on toiveita hieronnan voimakkuuden suhteen, kerrothan siitä rohkeasti hoitavalle kosmetologillesi.
  • Suosittelemme mahdollisuuksien mukaan tulemaan jalkahoitoon varvastossuissa, jottei vastalakatut kynnet tuhriudu kengissä ja sukissa.
  • Huomioithan, että mikäli sinulla on erittäin haasteelliset jalat, ei yksi hoitokerta ole välttämättä riittävä. Haasteellisissa tapauksissa myös suosittelemme lämpimästi harkitsemaan siirtymistä jalkahoitajan vastaanotolle.
  • Olethan huomioinut, että kaikki jalkahoitomme ovat kosmetologiemme toteuttamia.

Jalkahoidon esteet

  • Avohaavat hoidettavalla alueella
  • Suonikohjut ja mustelmat (hieronnalle)
  • Tuoteaineallergiat

Jalkahoidon kotihoito-ohjeet

  • Kosteuta jalkojen ihoa jalkavoiteella päivittäin.
  • Älä raspaa jalkoja liiaksi, sillä se kiihdyttää kovettumien kasvua entisestään.
  • Älä leikkaa kynsiä liian lyhyiksi.
  • Hemmottele jalkojesi ihoa kuorinnalla tai naamiolla silloin tällöin.

Jalkahoidon takuuehdot

  • Jalkahoitojen reklamaatiot käsittelemme aina tapauskohtaisesti ja välittömästi. Olethan tällöin viipymättä yhteydessä meihin.

Valmistautuminen korvien re’itykseen

  • Lasten korvien rei’itys
    Lapsille suosittelemme käytettävän apteekista saatavaa Emla-puudutevoidetta korvanlehdissä vähintään tunnin ajan ennen rei’itystä. Tällöin korvanlehti on sopivasti puutunut, eikä lapsi todennäköisesti huomaa rei’itystä edes tehtävän.
  • Vanhempien osuus lasten korvien rei’ityksessä
    Vanhempien on hyvä käydä etukäteen kotona lapsen kanssa läpi korvien rei’itys ja siihen mahdollisesti liittyvät lapsen pelot tai jännitys. Me teemme rei’ityksen, mutta me emme voi, emmekä halua, lasta siihen pakottaa. Vanhempien tehtävänä on käsitellä korvien rei’itykseen liittyvät asiat kotona etukäteen läpi niin, että lapsi on varmasti tullessaan halukas ottamaan korvien rei’ityksen.
    On myös hyvä tietää, että korvakorujemme ollessa steriilisti yksittäispakattuja, joudumme aina veloittamaan koruista täyden hinnan, mikäli korupakkaus on ehditty avaamaan ja lapsi tämän jälkeen kieltäytyy rei’ityksestä.

Korvien rei’ityksen kotihoito-ohjeet

  • Rei’itysreikä on pieni haava. Sen vuoksi on tärkeää huolehtia siitä oikein koko paranemisajan, jotta reikä ei tulehdu. Seuraamalla kotihoito-ohjeita minimoidaan tulehdusriskiä.
  • Älä koskettele korviasi likaisilla käsillä.
  • Älä pyörittele korvakoruja. (Vielä 90-luvulla pyörittely oli ohjeistua, mutta nykyaikaisten korujen myötä siitä on tullut tarpeetonta ja pesemättömillä käsillä uusien korvakorujen pyörittely on lähinnä haitallista.)
  • Puhdista vastarei’itetyt korvat huolellisesti molemmilta puolilta kahdesti päivässä. Älä poista koruja puhdistamisen ajaksi. Peseytyessäsi käytä nestesaippuaa ja huuhtele hyvin runsaalla vedellä. Kuivaa kasvopaperilla tai pumpulipuikolla.
  • Huolehdi, että rei’itetty alue pidetään jatkuvasti puhtaana, kuivana ja ilmavana.
  • Suojaa korvat, kun laitat hiuslakkaa, hajuvettä, meikkiä, hiusväriä tms.
  • Ole erityisen varovainen, kun puet tai riisut vaatteita pään yli, jotta korut eivät jää vaatteisiin kiinni.
  • Vältä uimista altaassa, järvessä tai meressä mahdollisimman pitkään rei’ityksen jälkeen. Vältä myös pään pitämistä veden alla. Kun tulet pois vedestä, puhdista korvanlehdet vedellä ja nestemäisellä saippualla.
  • Noin kuuden viikon jälkeen voit vaihtaa rei’ityskorut uusiin koruihin. Näin poistat rei’ityskorut: pese kätesi ja korvanlehtesi huolellisesti. Ota toisella kädellä kiinni korun etuosasta. Toisella ota kiinni korun takaosan kiinnikkeestä ja vääntele sitä edestakaisin, kunnes se löystyy ja irtoaa. Irrota koru varovasti ja laita tilalle uudet, puhtaat korut.
  • Vie noin vuoden, kunnes reiät ovat täysin parantuneet. Siksi huomioi seuraavat:
    • Käytä aina korvakoruja. Jos et käytä, voivat reiät supistua ja/tai umpeutua kokonaan.
    • Ole erityisen tarkka, kun vaihdat korvakoruja. Iho, joka on kasvanut reikien ympärille, on vielä hyvin ohutta ja voi repeytyä herkästi. Tämä voi aiheuttaa tulehduksen. Siksi huolehdi aina, että peset korvakorut ja kädet ennen korujen vaihtamista ja varmista, että reikien ympärysalue on pidettävä puhtaana, kuivana ja ilmavana. Jos käytät koruja, joissa on leveä lierimäinen taustakiinnike (butterfly), ei niitä tulisi painaa tiukkaan kiinni korvanlehteä vasten.
    • Kosketusallergian riski on suurin ensimmäisen vuoden aikana. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää käyttää turvallisia korvakoruja varsinkin ensimmäisen vuoden ajan. Me suosittelemme Blomdahlin ihoystävällisiä titaanikoruja.

JOS KORVAKORU TAI SEN TAKAOSA IRTOAA

Aivan kuten mikä tahansa muukin korvakoru, voi myös rei’ityskoru irrota ja hävitä. Erityisesti nukkuminen, pukeminen, riisuminen, harrastukset, pelit ja leikit saattavat repäistä rei’ityskorun irti. Rei’ityskorun irrotessa tai hävitessä voit ostaa meiltä uuden rei’ityskorun hintaan 10 €. Korvien rei’itys -palvelu ei sisällä takuuna uusia koruja mahdollisten hävinneiden korujen tilalle.

  • jos takaosa irtosi, laita se takaisin paikoilleen
  • jos takaosa hävisi, voi tulla ostamaan meiltä uuden takaosan hintaan 10 € (koko rei’ityskorun, valmistaja ei valitettavasti myy takaosia erikseen)
  • jos koko korvakoru irtosi, laita se takaisin
  • jos korvakoru hävisi, laita mikä tahansa korvakoru tilalle
  • voit myös tulla ostamaan meiltä uuden rei’ityskorun hintaan 10 €
  • älä anna juuri tehdyn rei’ityksen olla ilman korua, reikä umpeutuu nopeasti
  • pienillä lapsilla juuri tehty rei’itys voi umpeutua jopa tunneissa
  • jos tarvitset apua irronneen korvakorun saamiseksi paikoilleen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme
  • jos reikä on ehtinyt umpeutua, uuden korun saa paikoilleen vain ”ampumalla" korun uudelleen, aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla
  • uuden korun ”ampumiseen" tarvitaan normaali ajanvaraus
  • korvakorujen laitto ei kata takuuna uutta takaosaa, uutta korua tai uutta rei’itystä
  • mikäli rei’itys tarvitaan, veloitetaan siitä uuden työn hinta

TÄRKEÄÄ!

  • Punoitus, turvotus, kipu tai kutina ovat merkkejä mahdollisesta tulehduksesta. Tällöin poista koru ja puhdista sekä desinfioi korvanlehti huolellisesti. Jos korvanlehti ei ole parempi seuraavana päivänä, ole yhteydessä lääkäriisi.

Korvien rei’ityksen takuuehdot

  • Korvien rei’itysten reklamaatiot käsittelemme aina tapauskohtaisesti ja välittömästi. Olethan tällöin viipymättä yhteydessä meihin.

Valmistautuminen sokerointiin

  • Ennen sokerointiin tuloa on vain yksi tärkeä sääntö: älä ajele karvojasi ainakaan kahteen viikkoon ennen sokerointia. Viimeisen viikon aikana ajeltu karva mistä päin kehoa tahansa, on todennäköisesti niin lyhyttä (alle 5 mm), ettei se sokeroimalla irtoa.
  • Kosmetologimme voi yrittää tehdä parhaansa liian lyhyiden karvojen poistamiseksi, mutta on käytännössä varmaa, ettei ihanan pehmeää ja täydellisen silkkistä lopputulosta saada aikaiseksi millään. On jopa mahdollista, ettei lyhyt sänki irtoa sokeroidessa lainkaan.
  • Liian lyhyellä karvalla sokerointiin tuleminen katsotaan varatuksi ja käytetyksi ajaksi, jolloin siitä veloitetaan täysi hinta, sokeroinnin lopputuloksesta huolimatta. Suosittelemme siis lämpimästi jättämään ”sheivaamisen” jo hyvissä ajoin ennen sokerointia
  • Anna ihokarvojesi kasvaa vähintään 5 mm pituisiksi.
  • Älä käytä kosteusvoidetta sokeroitavalla alueella vuorokauteen.
  • Älä kuori ihoa sokeroitavalta alueelta vuorokauteen.
  • Älä ajele karvoja sokeroitavalta alueelta ainakaan 14 vuorokauteen ennen sokerointia.

Valmistautuminen kasvojen sokerointiin

  • Ensimmäistä kertaa kasvojen aluetta, kuten kulmia, ylähuulta tai poskia, sokeroitaessa on suositeltavaa sokeroida ensin pieni testialue kasvojen sivusta.
  • Kasvoissa kasvaa hentoa karvaa huomattavasti tiheämmin kuin muualla kehossa. Toisinaan kasvonukan sokeroinnista voi syntyä ”histamiinireaktio.” Reaktio ei ole vaarallinen, mutta sen seurauksena syntyy pientä valkopäätä sokeroidulle ihoalueelle.
  • Mikäli kasvojen iho reagoi sokerointiin näin, voi reaktiota ehkäistä ennen sokerointia tai vähentää sokeroinnin jälkeen tullutta reaktiota, tavallisella suun kautta otettavalla antihistamiinilla. Antihistamiinin käytön sopivuus tulee luonnollisesti aina varmistaa apteekin farmaseutilta tai lääkäriltäsi.

Luethan lisää tarpeellista tietoa sokeroinnista täältä.

Brasilialaisesta sokeroinnista löydät lisätietoja täältä.

Sokeroinnin esteet

  • Rikkonainen iho.
  • Lääkevoiteet sokeroitavalla alueella.
  • Auringon polttama iho sokeroitavalla alueella.
  • Isotretinoiinikuurin päättymisestä oltava vähintään 6 kk.

Sokeroinnin kotihoito-ohjeet

  • Älä kuori ihoa sokerointipäivänä, päivää ennen tai päivää jälkeen sokeroinnin.
  • Vältä tiukkoja, hankaavia vaatteita heti hoidon jälkeen.
  • Vältä saunaa ja urheilua eli kovaa hikoilua 12 tuntia.
  • Jos sinulta on poistettu kainalokarvat, vältä deodorantin käyttöä 12 tuntia.
  • Jos sinulta on poistettu kasvokarvoja, vältä tukkivia meikkiaineita 12 tuntia
  • Vältä aurinkoa (ja solariumia) samana päivänä ja suojaa iho auringolta seuraavana päivänä.
  • Muista kosteuttaa päivittäin ja kuoria ihoa kahdesti viikossa, näin estät tehokkaasti sisäänkasvaneet karvat.
  • Ihoa ei saa raapia tai hangata hoidon jälkeen.
  • Pieni punoitus iholla heti sokeroinnin jälkeen on täysin normaalia. Se menee yleensä hetkessä ohi.

Sokeroinnin takuuehdot

  • Sokeroinnis reklamaatiot käsittelemme aina tapauskohtaisesti ja välittömästi. Olethan tällöin viipymättä yhteydessä meihin.

  • Käytössämme on kaksi eri sävyista rusketusainetta, sekä mahdollisuus sekoittaa näitä keskenään. Sinun ei tarvitse etukäteen tietää, minkä sävyisen rusketuksen haluat. Sinulle paras väri löydetään yhdessä sinua hoitavan kosmetologin kanssa.
  • Suihkurusketukseen kuuluu enintään kaksi kerrosta rusketusainetta. Halutessasi erityisen tumman lopputuloksen, voidaan rusketusainetta kerrostaa kolme, jopa neljä kerrosta. Kolmannesta ja neljännestä kerroksesta veloitetaan lisämaksu.
  • Yhdellä kerroksella rusketusainetta saavutetaan luonnollinen päivetys. Kahdella kerroksella väri muistuttaa enemmän jo rusketusta.
  • Ethän teetä rusketuksen kanssa saman päivänä kasvohoitoja, microbladingia, mitään ripsi- ja kulma -palveluita, sokerointeja tai hierontaa.
  • Jos teetät suihkurusketuksen kanssa samana päivänä mitä tahansa hius- tai kauneuspalveluita, huolehdithan, että muut palvelut on suoritettu ensin ja suihkurusketus vasta viimeisenä.

Valmistautuminen suihkurusketukseen

  • Kuori iho kuorinta-aineella edellisenä iltana. Älä käytä öljypohjaista kuorinta-ainetta. Öljyt voivat estää rusketusainetta imeytymästä ihoon.
  • Kosteuta iho edellisenä iltana hyvin. Huomioi erityisesti kehon useimmiten kuivimmat alueet, kuten kantapäiden sivut, polvet, kyynärpäät ja kädet.
  • Älä kosteuta ihoa vähintään 4 h ennen rusketushoitoa. Kosteusvoiteet voivat estää rusketusainetta imeytymästä ihoon.
  • Kuori iho jokaisen rusketuskäsittelyn välissä, jotta rusketus olisi aina mahdollisimman tasainen.
  • Tee mahdolliset karvanpoistot mieluiten edellisenä päivänä, säärikarvat, bikiniraja ja kainalot, kuitenkin vähintään 6 h ennen rusketushoitoa.
  • Sokerointi tulisi tehdä vähintään 12 h aikaisemmin, jotta huokoset ehtivät sulkeutua ennen rusketusta.
  • Ihon tulee olla puhdas ennen rusketusta, joten poista meikki sekä parfyymit ja deodorantti ennen käsittelyä öljyttömällä puhdistusaineella parhaan mahdollisen rusketuksen saavuttamiseksi.
  • Saat meiltä kertakäyttöiset alushousut suihkurusketuksen ajaksi, mutta halutessasi saat myös olla omissa alusvaatteissasi tai bikineissä. Muista tällöin tuoda puhtaat vaihtovaatteet mukanasi.
  • Suihkurusketus tehdään yleensä yläosattomissa ja se on mahdollista tehdä myös ilman alushousuja, jos rajaton rusketus on toiveena.
  • Pukeudu tummiin, väljiin vaatteisiin välttääksesi vaatteita hankaamasta jälkiä rusketukseen.
  • Rusketusaine lähtee suuremmista osista vaatteita, mutta kosmeettinen väriaine voi joissakin tapauksissa aiheuttaa värin lopullista värjäytymistä vaatteessa. Tästä syystä suosittelemme rusketuksen jälkeen aina tummia väljiä vaatteita.
  • Älä käytä villaa, nailon tai silkkivaatteita rusketushoidon jälkeen vähintään 8 tuntiin, koska rusketusaine voi reagoida näissä materiaaleissa ja tahrata niitä.
  • Suihkurusketus kannattaa ottaa 1-2 päivää ennen tärkeää päivää, ei aiemmin.

Suihkurusketuksen esteet

  • Tuoteaineallergiat
  • Rikkinäinen iho
  • Tulehtunut iho

Suihkurusketuksen kotihoito-ohjeet

  • Väri alkaa kehittyä välittömästi ja ”valmistuu” noin 8 tunnin kuluttua.
  • Vältä suihkua, uimista, runsasta hikoilua sekä kosmetiikkaa noin 10 tunnin ajan.
  • Vältä turhaa ihon koskettelua tai hieromista noin 10 tunnin ajan.
  • Suihkun jälkeen taputtele iho kuivaksi pyyhkeellä, älä ”pyyhi tai hinkkaa”. Näin rusketuksesi säilyy kauemmin kauniin tasaisena.
  • Suosittelemme sinua käyttämään itseruskettavia tuotteita ihollasi suihkurusketuksen jälkeen pitkittääksesi rusketuksen kestoa. Ihon kosteuttaminen jo pelkällä kosteusvoiteella pidentää rusketuksesi kestoa.
  • Pukeudu tummiin, väljiin vaatteisiin. Rusketusaine lähtee suuremmista osista vaatteita, mutta kosmeettinen väriaine voi joissakin tapauksissa aiheuttaa värin lopullista värjäytymistä vaatteessa. Älä käytä villaa, nailon tai silkkivaatteita rusketushoidon jälkeen vähintään 8 tuntiin, koska rusketusaine voi reagoida näissä materiaaleissa ja tahrata niitä.
  • Muistathan, että aivan kuten auringossakin ruskettuessa, myös suihkurusketuksen lopputulokseen vaikuttavat ihon rusketusherkkyys, ihon pH ja ihotyyppi. Älä siis vertaa rusketustasi muihin. Jokaisen rusketus on aina yksilöllinen.

  • Kaikki vartalohierontamme tai hemmottelupaketteihimme sisältyvät hierontaosuudet, ovat ammattitaitoisten kosmetologiemme suorittamia hellävaraisia kosmeettisia hemmotteluhierontoja.
  • Kosmetologiemme suorittamilla hieronnoilla ei pyritä lihasjumien avaamiseen tai syvien kudosten muokkaamiseen, vaan rentouttavaan hellään käsittelyyn, stressin lievittämiseen ja hemmotteluun.
  • Mikäli toiveenasi on voimakkaampi, lihasjumeja avaava hierontakäsittely, suosittelemme kääntymään koulutetun hierojan puoleen.

Hieronnan kesto

  • Asiakkaalle varattu esim. 60 min aika sisältää hoitolaan saapumisen, riisumisen, pukemisen, kassatoiminnot ja mahdollisen uuden ajan varaamisen. Huomioithan siis, että varattu hoitoaika sisältää aina kaikki em. toiminnot. ”Hieronta 60 min”-hoidossa itse hierontaan käytetty aika ei  koskaan ole täysi 60 minuuttia.

Hierontaan valmistautuminen

  • Hierontaan ei tarvitse erityisesti valmistautua.
  • Teemme hierontamme useimmiten tuoksuvilla öljyillä kaikkien aistien hivelemiseksi. Jos toivot käytettävän tuoksutonta öljyä, mainitsethan siitä kosmetologillesi.
  • Hieronnassa maataan vatsallaan kasvot ”hieronta-aukossa" alaspäin, joten kasvoille tulee helposti hieronnassa pientä ohimenevää turvotusta. Tämä on hyvä huomioida hieronann jälkeisiä aktiviteetteja suunnitellessa.
  • Meikki sotkeutuu hieronta-aukon takia helposti. Myös tämä on hyvä huomioida hieronnan jälkeisiä menoja suunnitellessa.

Hieronnan esteet

  • Tulethan hierontaan ainoastaan terveenä. Sairaudet, kuten flunssa, tarttuva ihotauti, korkea verenpaine, sydänvika tai pahalaatuinen kasvain ovat esteitä hieronnalle.
  • Raskaus ei ole hieronnan este, mutta pitkälle edennyt raskaus voi vaikeuttaa selkäpuolen hieromista, jolloin hoitopedillä tulisi kyetä olemaan vatsallaan.
  • Huomioithan myös, että hierottavalla alueella ei saisi olla tulehdusta, avohaavaa, mustelmaa, suonikohjuja, murtumaa, revähdystä, venähdystä tai muuta lihasruhjetta.

Hieronnan kotihoito-ohje

  • Hieronnan jälkeen on hyvä nauttia runsaasti vettä koko loppupäivän ajan. Alkoholia tulisi välttää 24 h hieronnan jälkeen.
  • Pyri viettämään rento päivä, jotta saat hyödynnettyä hierontasi täysipainoisesti.

Useissa palveluissamme on yhden viikon hoitokohtainen takuu. Palvelukohtaiset takuuajat löydät yltä. Olethan rohkeasti yhteydessä meihin, mikäli haluat lisätietoja hoitoon valmistautumisesta, kotihoito-ohjeista tai takuuehdoistamme.

Kanta-asiakkuus

Liity kanta-asiakkaaksi - saat mahtavia etuja ja tiedon tarjouksistamme ensimmäisenä!