Miehille

  • Erittäin hyvä ja hellän nopea ote, eli toimenpide sattui yllättävän vähän. Ja rento jutustelu oli oikeinkin mukavaa. Von suositella. Siis myös miehille!

  • Oli jälleen tosi mukavaa käydä sokeroinnissa! Janninan tottuneessa käsittelyssä suorastaan rentoutuu, eikä pieneen nipistelyyn kiinnitä huomiota. Leppoisan jutustelun parissa aika menee kuin siivillä ja käsittely on valmis ennen kuin huomaakaan.

  • Ensimmäinen kerta brassissa ja tilanne jännitti melkoisesti etukäteen, Jannina osasi rentouttaa tilanteen ja kaikki tun tui luontevalta ja ennen kaikkea Jannina ammattitaito teki kokemuksesta niin miellyttävän kuin se nyt voi vain olla. Jannina sai minusta kerralla kanta-asiakkaan.

  • Erittäin mukava käynti taas sokeroinnissa. Janninan kanssa ei tarvitse jännittää, kuulumisten vaihdon lomassa aika menee kuin siivillä. Lopputulos taas yhtä siisti kuin aikaisemminkin. Kiitos taas!

  • Aivan ihana ja rento kokemus Janninan kanssa. 10/10. Intiimi ja hieman kivulias toimenpide, mutta Jannina muutti sen mukavaksi iltapäivän tuokioksi hienossa seurassa.

  • Käynti oli todella hyvä. Jo vastaanotossa oli tervetullut olo. Ensimmäinen kerta brassissa jännitti kovasti, mutta Janninan kanssa oli heti helppo olla eikä tarvinnut pelätä tai ujostella. Ennakkopelkoihin nähden hoito oli todella kivuton. Erittäin ammattitaitoisesti hoidettu. Ja seuraava aika varattiin samantien. Kiitos paljon!

  • Erittäin hyvä kokemus ja ammattimainen suhtautuminen. Janninalla on hyvä huumorintaju, ja karvanpoisto sokeroimisella onnistui lähes kivuttomasti. Suosittelen.

  • Jannina on aivan lyömätön - huolellinen, ammattitaitoinen ja mahtavaa seuraa! Sokeroinnin huippuammattilainen!