Sattuuko brassi & 6 muuta syytä, miksi alapään sokerointi jännittää

Kesä ja uimarannat odottavat ja alapää olisi mukava saada bikinikuntoon. Brasilialainen sokerointi toisi sileän alakerran viikoiksi, mutta monia toimenpide jännittää. Sattuuko brassi, miten ilkeän olla ilman housuja? Älä suotta huoli: me kumoamme nyt ensikertalaisten yleisimmät pelot!

1. Sattuuko brassi?

Ai, ai, varmasti sattuu – mitä jos en kestä kipua?

Meillä on sinulle hyviä uutisia: vielä kertaakaan brasilialainen ei ole meillä jäänyt kesken, vaan jokainen on päässyt toimenpiteen loppuun asti. Se, sattuuko brassi ja kuinka paljon, on tietenkin yksilöllinen kokemus. Aina kun karvat nyppäistään irti juurineen, niin kyllähän se hieman kirpaisee. Mutta vain hieman. Kosmetologimme osaavat hyvin kääntää huomiosi kivusta muihin asioihin, ja yleensä aika menee mukavasti jutustellessa. Lähes poikkeuksetta ensikertalaiset toteavat ihmetellen, kuinka vähän se lopulta sattui ja kuinka nopeasti se oli ohi.

Ja ajattelepa tätä: brasilialainen sokerointi on jo lähes kaksikymmentä vuotta ollut myydyin palvelumme. Niitä tehdään meillä tuhansia vuodessa.

Jos se olisi aivan tautisen kivuliasta, niin eihän kävijöiksi niin montaa masokistia löytyisi.

2. Miten kehtaan olla ilman housuja?

Kääk, miten kehtaan makoilla alapää paljaana tuiki tuntemattoman edessä?

Monet kuvittelevat tilanteen etukäteen kotona paljon nolommaksi kuin mitä se hoitolassa on.

Meillä sinut otetaan vastaan rennosti ja välittömästi, mikä yleensä sulattaa pahimman jännityksen jo ovella. Ammattitaitoiset tekijämme osaavat riisua tilanteesta turhan jäykkyyden ja ahdistuneisuuden pois.

Tule vain paikalle, ja loppu hoituu kyllä itsestään!

3. Onko alapääni liian hirveä?

Monella tuntuu olevan negatiivisia ajatuksia omasta alapäästään. ”Se on varmasti aivan hirveä. Hirveämpi kuin kenelläkään muulla!”

Älä huoli: ei ole mitään, mitä emme olisi jo tuhansien asiakkaiden kokemuksella nähneet!

Sitä paitsi eivät ne alapäät niin kovasti toisistaan eroa. Sokeroijaa ei kiinnosta lainkaan, minkälainen alakerta kenelläkin on. Hän katsoo vain karvojen kasvusuuntia ja mihin päin repäisten karvat saa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti irti.

Emme arvostele kenenkään ruumiinosia. Brassi on puhtaasti karvanpoistoa. Piste.

4. Olenko liian vanha?

Pyh, mitä vielä!

Sokerointi on ihan kaikenikäisten juttu, vaikka huomaammekin, että välillä jo neli-viisikymppiset epäröivät, ovatko he liian vanhoja tulemaan brassiin.

Iäkkäin vakiasiakkaamme on 81-vuotias – eikä hän suinkaan ole ainoa yli kasikymppinen kävijämme.

Brassissa käyvät ihan kaiken ikäiset!

(P.S. Yleensä iän mukana kasvaa myös itsetunto, jolloin on helpompi tulla ja tempaista housut pois.)

5. Minulla on peppukarvoja: miten noloa!

Miten kehtaan pyytää sokeroijaa poistamaan karvat myös takapuolesta? Olen varmasti ainoa, jolla on perskarvoja!

Huomasimme jo vuosia sitten, että näin tuntuvat ajattelevan erityisesti monet naiset. Siksi olemme siitä asti tuoneet esiin, että meillä karvanpoisto pakaravaosta kuuluu automaattisesti brassiin.

Älä siis suotta mieti, miten kehtaisit pyytää peppukarvojen poistoa tai onko noloa, jos karvoja ylipäänsä on.

Niitä on kaikilla – ja me poistamme ne aina! (Paitsi, jos et halua.)

6. Kehtaako mies mennä brassiin?

No totta kai!

Brasilialainen sokerointi on aivan yhtä hyvin miehille kuin naisillekin sopiva palvelu. Silti monet uudet miesasiakkaamme kertovat, että ovat epäröineet tuloaan – monessa paikassa kun miehiä ei tähän hoitoon huolita.

Me olemme tehneet sokerointeja miehille jo kahdenkymmenen vuoden ajan ja toivotamme kaikki tervetulleeksi sukupuolesta riippumatta.

Tietäisittepä vain, miten paljon miehiä meillä brassissa käy!

7. Entä jos saan erektion?

Vieras ihminen kopeloimassa paljasta alakertaa – mitä jos alkaa seistä?

Erektio on täysin luonnollinen asia ja kosmetologiemme tiedossa on, että niin voi käydä. Emme suhtaudu siihen mitenkään – se ei näyttele meille minkäänlaista roolia.

Erektion osuessa päälle, kosmetologi yksinkertaisesti jatkaa sokerointia: se ei hankaloita eikä helpota toimenpidettä millään lailla.

Useimpia nolottaa, jos näin pääsee käymään, mutta me toteamme vain, että ei se mitään. Ei ollut ensimmäinen, eikä tasan tarkkaan viimeinenkään kerta.

Ensimmäinen brassi harkinnassa? Lue lisää!

Me haluamme, että kenenkään ei tarvitse turhaan jännittää ensimmäistä brassiaan. Siksi olemme koonneet sivuillemme kattavasti tietoa toimenpiteestä.

Kirjoittaja

Marjo Fischer
estenomi (YAMK)
SKY- ja CIDESCO-kosmetologi vuodesta 2005

Tutustu myös

  • Neljä ihanaa kauneushoitola­hoitoa juhliin valmistautuville

    Juhlat! Mikä ihana syy laittautua ja panostaa omaan kauneuteen ja laittaa itsensä säteilemään oikein viimeisen päälle. Me Fenixissä olemme apunasi niin arjessa kuin juhlassa. Kainaloiden ja säärten sokerointi Säärten sokeroinnilla saat sääresi karvattomiksi ja silkkisen sileiksi. Iho näyttää sokeroinnin jälkeen terveemmältä, sillä sokerointi toimii myös hellävaraisena kuorintana. Unohda sukkahousut ja anna säärtesi hehkua kesän juhlissa…

  • Kuinka kauan sokerointi kestää & 5 muuta yleistä kysymystä sokeroinnista

    Sokerointi on yksi niistä toimenpiteistä, jotka kauneushoitolassa herättävät eniten kysymyksiä. Kuinka kauan sokerointi kestää, missä asennossa siinä ollaan… Tässä vastauksiamme yleisimpiin kysymyksiin. Kuinka kauan sokerointi kestää? On vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka kauan sokerointi kestää. Se riippuu niin karvan määrästä, laadusta kuin tekijän työtahdistakin.Useimmiten toimenpide on kuitenkin ohi nopeammin kuin asiakkaat osaavat edes odottaa…

  • Lahjakorttien kestosuosikit: kasvohoito ja jalkahoito

    Mitä antaa lahjaksi läheiselle, jolla on jo kaikkea? Täydellisen lahjan resepti on yksinkertainen: osta lahjakortti kauneushoitolaan! Kauneushoitolalahjakortti on aineeton lahja, johon voit itse valita palvelun tai voit antaa lahjan saajan itse päättää lahjakortin arvon mukaisesti miten lahjansaaja haluaa luonamme antamasi lahjan nauttia. Fenixin palveluvalikoimasta löydät varmasti ihanan lahjan elämäsi naiselle tai miehelle, äidille ja isälle…

  • Fenixin vinkit lomamatkalle lähteville

    Kauneushoitolakäynti ennen lomamatkaa on kasvavassa suosiossa. Erityisesti talvella moni kesäisin itsestäänselvä asia saattaa unohtua, kuten karvapöheikköiset sääret tai miltä jalat näyttivätkään sandaaleissa! Sinä, jolla on lomalippu taskussasi, lue nämä kauneusvinkkimme lomamatkalle. YUMI™ Lashes + YUMI™ Brows kauneushoitokombo Tämä on monen lomalle lähtevän ihan ehdoton kauneusvinkki. Ripsien kestotaivutuksella ja kulmien laminoinnilla saat valmiiksi meikatut ripset ja kulmatuseamman viikon ajaksi eikä…

  • Fenixin hemmottelevat lahjaideat naiselle

    HEMMOTTELU = Erityisen hyvää huolenpitoa itsestä, karkkia mielenterveydelle, ilon ja palautumisen lähde, oman ajan antamista itselle, tärkeä stressiä nollaava lepohetki. Kosmetologimme ovat hemmottelun asiantuntijoita. Lahjakortti kauneushoitolaan on lahja, joka yksinkertaisesti ei voi mennä pieleen. Fenixin laajasta palveluvalikoimasta löytyy nimittäin jokaiselle naiselle jotain mistä valita itselleen täydellinen hemmotteluhetki. Tässä erinomaisia lahjaideoita Kauneuskeskus Fenixin palveluvalikoimasta elämäsi naiselle,…

  • Nuorekkaan ihon salaisuudet

    Kauneushoitoloista haetaan apua eniten ikääntyvän ihon haasteisiin. Meillä on takataskussamme palvelu jos toinenkin ikääntyvän ihon kaunistamiseksi. Jaamme parhaat vinkkimme tässä kirjoituksessa. Me Fenixissä emme vanno ikuisen nuoruuden nimeen. Ikääntyminen on luonnollinen osa jokaisen elämää. Olet meille tervetullut kaikkine juonteinesi ja karvoinesi – ne ovat osa ainutlaatuista Sinua! Me katsomme Sinua lempeästi ja toivomme, että voisit…