Sokerointi on yksi niistä toimenpiteistä, jotka kauneushoitolassa herättävät eniten kysymyksiä. Kuinka kauan sokerointi kestää, missä asennossa siinä ollaan… Tässä vastauksiamme yleisimpiin kysymyksiin.
Kuinka kauan sokerointi kestää?
On vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta siihen, kuinka kauan sokerointi kestää. Se riippuu niin karvan määrästä, laadusta kuin tekijän työtahdistakin.
Useimmiten toimenpide on kuitenkin ohi nopeammin kuin asiakkaat osaavat edes odottaa (eikä se yleensä vie koko sille varattua aikaa).
Tässä joitakin arvioita eri alueiden sokeroinnin kestoista:
- Brassi: ensikertalaisella noin 30–45 minuuttia, vakiokävijällä noin 20–30 min
- Kainalot: noin 10–15 minuuttia
- Sääret: noin 30–40 minuuttia
- Bikini: noin 15–20 minuuttia
Ensimmäinen sokerointikerta voi viedä hieman pidempään, koska karva on usein vahvempaa. Säännöllisellä sokeroinnilla karvan kasvu heikkenee, jolloin sen pois nyppääminenkin käy nopeampaan.
Minkälaisessa asennossa brassissa ollaan?
Etenkin ensikertalaisten mielikuvitus lentää tässä asiassa ihan suotta, joten sanotaan se nyt ihan alkuun: brassissa ei tarvitse olla esimerkiksi nelinkontin tai jalat irstaasti levällään.
Valtaosan hoidosta voit maata hoitopedillä selälläsi. Tarvittaessa kosmetologi ohjaa sinut kääntymään kylkimakuulle.
Mikäli karvoja poistetaan myös peppuvaosta, se onnistuu näppärimmin kylkimakuulla.
Sattuuko sokerointi?
Kivun kokemus on hyvin yksilöllistä. Aina, kun karva nyppäistään irti juurineen, se nipistää vähän.
Monet asiakkaamme kuitenkin kertovat jälkikäteen, että he olivat pelänneet pahempaa, eikä toimenpide lopulta sattunutkaan yhtään niin paljon kuin he olivat kuvitelleet.
Ja seuraavilla kerroilla kaikki menee vieläkin helpommin.
Voinko pyytää taukoa?
Ehdottomasti voit. Jo pelkästään tämä tieto helpottaa useimpia, joita toimenpide jännittää.
Mutta kun pääsemme alkuun, monet huomaavat, että tauolle ei olekaan tarvetta.
Usein aika kuluu nopeasti mukavia rupatellen, ja monet hämmästelevät lopuksi, kuinka helposti ja nopeasti kaikki kävi.
Jos sinua jännittää kovasti, käy lukaisemassa blogimme, jossa kumoamme ensikertalaisten yleisimmät pelot alapään sokerointiin liittyen.
Voiko karvani olla liian lyhyttä tai liian pitkää?
Liian lyhyttä kyllä, liian pitkää ei koskaan.
Pitkä karva on helposti siistittävissä poistopituuteensa (n. 5 mm) hoitolassa, mutta liian lyhyeen, vain muutaman millin sänkeen sokeri ei tartu.
Tule siis mieluummin rehottavin karvoin kuin lyhyeksi ajellun sängen kanssa.
Ovatko sokeroijanne varmasti kokeneita?
Ovat, sen voimme luvata! Meillä tehdään tuhansia sokerointeja vuodessa, joten toistoja tulee kaikille sokeroijillemme kiitettävästi.
Fenixissä on tehty sokerointeja jo 20 vuoden ajan, ja jaamme parhaat opit vuosien varrelta kaikille meillä aloittaville tekijöille. Huolehdimme myös henkilökuntamme kouluttamisesta.
Kokeneesta ja varmaotteisesta työstä kertovat myös asiakaspalautteemme:
”Käynti sokeroinnissa on melkein rentouttavaa.”
”Jälleen kerran todella ammattitaitoista työtä.”
”Ripeää toimintaa, mutta ei kiireen tuntua.”
Tervetuloa sokerointiin!
Sokerointi on loistava ja hellävarainen karvanpoistomenetelmä. Tervetuloa meille sokerointiin Helsingin Lauttasaareen, Espoon Matinkylään ja Kauniaisiin!
Kirjoittaja
Marjo Fischer
estenomi (YAMK)
SKY- ja CIDESCO-kosmetologi vuodesta 2005