Raskaus ja kauneushoidot
Voiko raskaana käydä kasvohoidossa, sokeroinnissa tai lash liftissä? Entä jalkahoidossa tai hieronnassa? Kokosimme yhteen, mihin kauneushoitoihin voit tulla raskausaikana ja mitkä kannattaa jättää väliin.
Muistutamme kuitenkin, että kaikkien raskauden aikaisten hoitotoimenpiteiden ottaminen on aina asiakkaan oma päätös ja siten asiakkaan vastuulla. Mikäli oma tilanteesi mietityttää, suosittelemme keskustelemaan asiasta neuvolan tai hoitavan lääkärin kanssa.
Raskaus on ihanaa ja ainutlaatuista aikaa, mutta samalla se herättää paljon kysymyksiä siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Eivätkä kauneushoidot ole poikkeus! Siksi koostimme oppaan odotusaikaan soveltuvista palveluista.
Moniin hoitoihin voit tulla aivan normaalisti, ja oma hemmotteluhetki voi tuntua muuttuvan kehon ja uuden elämäntilanteen edessä erityisen ihanalta.
Sokerointi
Sokerointiin voit tulla huoletta myös raskausaikana, eikä säärien, kainaloiden, käsivarsien tai muiden kehon alueiden hellävaraista karvanpoistoa tarvitse jättää tauolle vauvaa odottaessa.
Käyttämämme sokerimassa koostuu pääasiassa sokerista ja vedestä.
Raskausaikana oma iho voi kuitenkin tuntua erilaiselta kuin ennen. Jos ihosi on tavallista herkempi tai jokin sokeroitava alue mietityttää, kerro siitä kosmetologillesi ennen hoitoa. Näin voimme huomioida tilanteesi ja tehdä sokeroinnista mahdollisimman miellyttävän.
Brasilialainen sokerointi
Brassiin voit tulla huoletta myös raskaana – myös ihan viimeisillä raskausviikoilla.
Itse asiassa brasilialainen sokerointi voi olla loppuraskaudessa erityisen kätevä vaihtoehto, sillä kasvavan vatsan takaa omien intiimialueiden karvojen poistaminen alkaa olla aikamoista akrobatiaa.
Ison vatsan kanssa ei tarvitse taipua hoitopedillä mahdottomiin asentoihin. Brassissa ei maata vatsallaan, eikä selinmakuullakaan tarvitse hirvittävän pitkiä aikoja olla. Hoidon aikana tarvittavat asentomuutokset ovat pieniä, ja kosmetologi ohjaa sinua koko ajan.
Kasvohoidot
Raskauden aikana voit edelleen nauttia erityisesti perinteisistä kasvohoidoista, mutta aivan kaikki hoidot tai niissä käytettävät tehoaineet eivät sovi odotusaikaan.
Siksi raskaus kannattaa aina mainita ennen hoitoa. Kosmetologi valitsee sinulle sopivan hoidon ja huomioi raskauden myös käytettävissä tuotteissa.
Nämä kasvohoidot sopivat raskausaikaan
Perinteiset kasvohoidot voidaan kaikki räätälöidä sopivaksi raskaana oleville. Teemme hoidot raskausaikaan sopivilla tuotteilla ja jätämme pois esimerkiksi retinolia sisältävät tuotteet.
Purlés-erikoiskasvohoidot voidaan myös räätälöidä odottajille sopiviksi. Purlésin valikoimassa on sekä raskaana oleville sopivia että raskausaikana vältettäviä tuotteita, joten on tärkeää kertoa kosmetologille raskaudesta. Esimerkiksi retinolia sisältävät tuotteet ja tietyt happokuorinnat jätämme odottajilta pois.
Timanttihionta perustuu ihon mekaaniseen hiontaan, ja siksi hoito voidaan tehdä myös raskausaikana, toisin kuin monet muut laitehoidot.
Kasvolymfaan voit tulla myös raskausaikana. Kasvolymfa on kevyt ja hellävarainen käsittely, jossa kasvojen ja kaulan aluetta käsitellään kevyin, rytmisin ottein. Jos raskautesi on riskiraskaus tai sinulla on jokin sairaus, jonka vuoksi hierontaa on kehotettu välttämään, varmista hoidon sopivuus ensin omasta terveydenhuollostasi.
Näitä kasvohoitoja emme tee raskaana oleville
HydraFacial-hoitoja emme tee raskaana oleville emmekä imettäville. Raskaus ja imetys on mainittu HydraFacial-laitteen valmistajan käyttöohjeessa hoidon vasta-aiheiksi.
Ultraäänipuhdistusta emme tee odottajille. Vaikka ultraäänipuhdistuksessa ultraääntä ei johdeta suoraan ihoon, jätämme Fenixissä ultraäänellä tehtävät hoidot varotoimenpiteenä odotusajaksi tauolle.
Kemialliset kuorinnat jätämme raskausaikana väliin. Kaikkien kuorinnassa käytettävien happojen turvallisuudesta raskausaikana ei ole riittävästi tutkimustietoa. Vaikka esimerkiksi mietoja glykoli- ja maitohappokuorintoja pidetään yleisesti raskausaikana mahdollisina, noudatamme varovaisuusperiaatetta emmekä tee mitään kemiallisia kuorintoja raskaana oleville. Ihoa voidaan raskausaikana hoitaa hellävaraisemmilla menetelmillä.
Mikroneulausta emme tee raskaana oleville, koska kyseessä on ihoa läpäisevä esteettinen hoito eikä mikroneulauksen turvallisuudesta raskausaikana ole riittävästi tutkimustietoa.
Jalkahoito
Jalkahoitoon voit tulla huoletta myös raskausaikana.
Ja mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä ihanammalta ammattilaisen tekemä jalkahoito usein tuntuu: jo pelkästään omiin varpaankynsiin yltäminen voi kasvavan vatsan kanssa muuttua hankalaksi.
Kerro meille raskaudestasi hoidon alussa, jotta voimme huomioida olosi myös hoitoasennossa. Sitten ei muuta kuin jalat ammattilaisen käsiin ja pieni hengähdyshetki itselle!
Ripset ja kulmat
Raskauden aikana ripsiä ja kulmia voi edelleen huoltaa, mutta kaikki käsittelyt eivät sovi odotusaikaan. Esimerkiksi lash liftissä ja kulmien laminoinnissa raskausajan hormonit voivat vaikuttaa siihen, miten karva käyttäytyy.
Näihin hoitoihin voit tulla raskausaikana
Kulmien muotoiluun voit tulla normaalisti myös raskausaikana.
Ripsien ja kulmien kestovärjäykseen voit myös tulla raskausaikana. Värjäyksen vaikutuksista raskauteen on kuitenkin melko vähän tutkimustietoa, ja hormonimuutokset voivat vaikuttaa sekä ihon herkkyyteen että värjäyksen lopputulokseen. Jos haluat noudattaa erityistä varovaisuutta, jätä kestovärjäys väliin etenkin ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.
Näitä hoitoja emme suosittele raskauden aikana
Ripsien kestotaivutuksen eli lash liftin suosittelemme voimakkaasti jättämään tekemättä, jos olet raskaana tai imetät. Hoidoissa käytettävät YUMI Lashes -tuotteet eivät vaikuta itse raskauteen mitenkään, mutta raskauden ja imetysajan hormonit saattavat heikentää hoitotulosta. Tällöin taivutus ei välttämättä onnistu, lopputuloksesta jää vaisu tai ripset suoristuvat tavallista nopeammin.
Kulmien laminoinnin eli brow lift suosittelemme niin ikään vahvasti jättämään raskaus- ja imetysaikana väliin, koska hormonimuutokset voivat heikentää käsittelyn onnistumista. Lopputuloksesta voi tulla odotettua vaisumpi tai laminoinnin vaikutus voi hävitä tavallista nopeammin.
Ripsienpidennyksiä emme suosittele raskauden tai imetyksen aikana. Pidennysten kiinnittämiseen käytettävät akrylaattiliimat sisältävät liuotinaineita, joille voi altistua hengitysilman kautta pitkän käsittelyn aikana, vaikka itse liimaa käytetään vain pieni määrä. Akrylaatit ovat myös yleisiä allergian aiheuttajia ja voivat aiheuttaa paikallisia allergisia reaktioita. Näistä syistä ripsienpidennykset kannattaa jättää raskauden ja imetyksen jälkeiseen aikaan.
Kestopigmentoinnit ja microblading
Kestopigmentointeja ja microbladingia emme tee raskaana oleville tai imettäville asiakkaille. Pigmenttien turvallisuudesta raskaus- ja imetysaikana ei ole riittävästi tutkimustietoa, ja käsittelyihin liittyy myös pieni infektio- ja allergisen reaktion riski.
Hieronta
Kuumakivihierontaan voit tulla alkuraskauden aikana, jos oma vointisi sen sallii. Hoito tehdään vatsallaan maaten, joten vatsan kasvaessa kuumakivihieronta ei enää onnistu.
Rentouttavaan kokovartalohierontaan voit myös tulla niin kauan kuin vatsallaan makaaminen onnistuu. Jos epäilet, että hieronnassa käytettävät tuoksuöljyt aiheuttavat huonoa oloa, voidaan hieronta tehdä tuoksuttomalla öljyllä.
Intialaiseen päähierontaan voit tulla koko raskauden ajan, jos oma vointisi on hyvä. Hoito tehdään istuen vaatteet päällä, joten kasvava vatsa ei muodostu samalla tavalla esteeksi kuin vatsallaan tehtävissä hieronnoissa.
Suihkurusketus
Suihkurusketusta emme suosittele odottaville äideille. Rusketuksen aikaansaavan DHA vaikutuksia sikiön kehitykseen ei ole erikseen tutkittu, ja suihkurusketuksessa käytettävät tuotteet voivat sisältää myös muita aineita, joiden vaikutuksista sikiöön ei ole riittävästi tutkimustietoa.
Täyteainehoidot
Täyteainehoitoja emme tee raskaana oleville tai imetyksen aikana. Täyteaineiden turvallisuudesta raskausaikana ei ole riittävästi tutkimustietoa, joten hoidot on hyvä siirtää myöhemmäksi.
Hiuskäsittelyt
Hiusten värjäys raskauden tai imetyksen aikana ei ole kiellettyä, mutta suosittelemme raidoitusta kokovärjäyksen sijaan, koska silloin väriaine ei ole kosketuksissa päänahkaan. On lisäksi hyvä tietää, että raskauden ja imetyksen aiheuttamat hormonitoiminnan muutokset voivat vaikuttaa värjäyksen lopputulokseen. Emme siis voi antaa takuuta värjäyksen onnistumiselle: hiusvärisi voi olla täydellinen tai se ei tartu hiuksiisi lainkaan.
Permanentti voidaan tehdä raskausaikana, mutta värjäyksen tavoin se on kemiallinen käsittely, jonka onnistumisesta raskausaikana emme voi antaa takuuta. Kihara voi hormonaalisten muutosten vuoksi myös suoristua oletettua nopeammin. Mikäli haluat noudattaa erityistä varovaisuutta, vältä permanenttia ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.